Euroopassa afrikkalaisia esiteltiin ihmisten eläintarhoissa - Mielipide | HS.fi

Euroopassa afrikkalaisia esiteltiin ihmisten eläintarhoissa

Brysselissä vähän matkan päässä Euroopan unionin keskuksesta sijaitsee museo, joka muistuttaa maanosan synkästä historiasta.

5.12.2021 2:00 | Päivitetty 5.12.2021 6:31

Noin 15 kilometriä Brysselin keskustasta itään sijaitsee Tervurenin palatsi, jossa toimii Kuninkaallinen Keski-Afrikan museo. Kuninkaallisuus viittaa Belgian kuninkaaseen Leopold II:een (1865–1909), joka kahmaisi valtavan maa-alueen henkilökohtaiseksi siirtomaakseen.

Leopoldin joukot hallitsivat aluetta julmasti. Kongolaiset alistettiin pakkotyöhön ja ihmisiä tapettiin summittain, ruoskittiin virtahevonnahkaisilla ruoskilla tai heiltä katkaistiin viidakkoveitsellä käsi. Kansanmurhan uhrien määrää ei kukaan tiedä, mutta miljoonia heitä oli.

Kaikki tämä tehtiin minkäpä muun kuin edistyksen nimissä. Siirtomaavaltaa perusteltiin sillä, että afrikkalaistenkin tuli saada nauttia eurooppalaisen sivistyksen hedelmistä.

Näitä kauheuksia on kuvattu Joseph Conradin teoksessa Pimeyden sydän (1899), Adam Hochschildin kirjassa Kuningas Leopoldin haamu (1999) ja Mario Vargas Llosan romaanissa Keltin uni (2010). Kirjoja voi suositella, muttei herkille.

Siirtomaataan markkinoidakseen Leopold II alkoi tuoda kongolaisia Eurooppaan. Tervureniin rakennettiin vuonna 1897 ”aito” afrikkalainen kylä, jonne siirrettiin 267 afrikkalaista yleisön ihmeteltäviksi. Yleisömenestyksen pohjalle rakennettiin Kongo-museo, myöhemmin Afrikka-museo. Pitkään museossa esiteltiin Belgian siirtomaa-aikaa myönteisessä valossa. Nyt museo on luonut poliittisen nahkansa, joten opasteissa vitriinien sisältöä selitellään ja pahoitellaan.

Vanhasta ajasta muistuttavat enää palatsin rotundaa kiertävät veistokset: marmorijumalat afrikkalaislapsia toogiensa liepeissä. Patsaat on peitetty verhoilla, joiden piirroksissa patsaita kommentoidaan tämän ajan kriittisessä hengessä, mutta vanhat patsaat kuultavat verhojen läpi kuin menneisyys, joka ei suostu unohtumaan.

Siirtomaiden asukkaita alettiin esitellä näyttelyissä eri Euroopan kaupungeissa 1800-luvun puolivälistä lähtien. Tästä ilmiöstä Afrikka-museossa on parhaillaan erikoisnäyttely nimeltä Human Zoos eli ihmiseläintarhat.

Varsinkin alkuvuosina ihmisiä todella esiteltiin kuin eläimiä, kummaa kieltä mumisevina villeinä, joita saattoi lisämaksusta koskettaa. Seksilläkin taisi olla kiinnostukseen osuutensa. Euroopassa elettiin 1800-luvulla seksuaalisesti estynyttä turnyyrien aikaa, mutta ihmiseläintarhojen mainosjulisteissa afrikkalaisnaiset esiintyivät ”luonnollisen” paljasrintaisina ja miehiäkin suojasi vain pienenpieni lannevaate.

Ihmisnäyttelyiden kultakausi päättyi ensimmäiseen maailmansotaan, jossa ”villejä” taisteli Ranskan ja Britannian armeijoissa. Sen jälkeen eksotiikka siirtyi elokuviin. Ensimmäinen mykkä Tarzan valmistui jo vuonna 1918. Siirtomaahenki jatkui natsien ”tieteellisinä” rotuoppeina.

Näyttelystä poistuessani huomasin, että käytävän seinälle oli listattu näyttelykaupungit. Ihmisnäyttelyt kiersivät 1800-luvun lopulla myös Kööpenhaminassa, Tukholmassa ja jopa Oslossa, mutta Helsinkiä ei listassa näy. Suomella ei ollut siirtomaita, ja oli se varmaan muutenkin syrjässä.

Brysselin kaduilla historian kauheuksia on vaikeaa uskoa, sillä belgialaiset näyttävät leppoisilta pyknikoilta, joita kiinnostavat lähinnä olut, jalkapallo ja sarjakuvat. Euroopan sodissa Belgia on pysäyttänyt armeijoita kuin tärinäraita.

Afrikassa belgialaisten valta jatkui kuitenkin vuoteen 1960. Viimeinen ihmiseläintarha järjestettiin Brysselissä vuonna 1958. Vielä vuonna 1961 belgialaissotilaat sekaantuivat itsenäisyyssankari Patrice Lumumban murhaan.

Uuden Euroopan pääkaupungiksi Belgia sopii hyvin, sillä uusi Eurooppa on rakennettu vanhan Euroopan luille. Vanha Eurooppa haavoittui Afrikan viidakoissa, kärsi Sommen juoksuhaudoissa ja tukehtui Auschwitzissa Zyklon B:hen.

Uudet eurooppalaiset tietävät, ettei teknis-taloudellinen edistys merkitse korkeampaa moraalia. Pahaa täytyy pitää koko ajan silmällä, koska pimeys on myös meidän sydämissämme. Sen Kongo meille opetti.

Kirjoittaja on pääkirjoitus- ja mielipidetoimituksen esihenkilö.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Luetuimmat - Mielipide