Ympäristökriisi on totisinta totta. Tutkimustieto kertoo yhä painokkaammin, että ilmastonmuutos ja luontokato tulevat nykymenolla murentamaan hyvinvointimme. Eri puolilla maailmaa riehuvat maastopalot, myrskyt ja tuhotulvat antavat esimakua hyvinvoinnin paikallisista romahduksista jo nyt.
Ympäristönsuojelu ei silti ole pelkästään vakava asia. Pelkojen, riskien ja syyllistymisen hallitsemassa ympäristökeskustelussa tarvitaan myös iloista, oivaltavaa ja vapauttavaa naurua.
Ympäristökysymykset ovat juuri totisuutensa takia hedelmällinen alusta huumorille. Komiikka kumpuaa vakavan ja kepeän yllätyksellisesti yhteen kiepauttavista näkökulman vaihdoksista. Luonnonsuojelijalle voidaan nauraa siinä missä papille tai poliisillekin.
Elokapina-liikkeen istumalakkojen sulkiessa Helsingin katuja sekä virkavallan että aktivistien toimintaa on kuvattu koomisina ylilyönteinä.
Huumorin voimaa sai todistaa myös helsinkiläisen kauppakeskuksen uusi kanaravintola, jonka avautumista päiväkausia teltassa jonottanut ruokailija paljastui eläinoikeuksia puolustavaksi aktivistiksi. ”Kanoista tykkään” -lausahdus osoittautui joksikin muuksi kuin innoksi syödä siipikarjaa.
Ympäristökeskustelussa esiintyy paljon huumoria, mutta huumoria käytetään liian usein ympäristönsuojelun vähättelyyn ja vastustamiseen. Vitsailu voi murentaa tehokkaasti tieteellisen tiedon uskottavuutta ja saattaa uudet ideat naurunalaiseksi.
Luomuviljelyä ja kasvissyöntiä ivailtiin pitkään ituhippien puuhasteluksi. Ilmastotutkijoiden varoituksille naureskeltiin 1980-luvun lopulla, jolloin ilmastonmuutoksen estäminen olisi ollut paljon helpompaa kuin nyt.
Nykyäänkin ironinen etäisyyden ottaminen ja sarkasmi antavat mahdollisuuden vastuun välttelyyn ja muiden syyllistämiseen: turha minun on lentohäpeää potea, koska kiinalaiset tupruttavat huoletta hiiltä ilmaan.
Huumori on myös ase, joka voidaan kohdistaa keneen tahansa. Ilmastotutkimusta kyseenalaistavat skeptikot ovat vielä viime vuosinakin nälvineet ilmastonmuutoksesta kertoneita tutkijoita. Toisaalta ilmastoskeptikot ovat itse joutuneet pilkatuiksi, kun tiede on osoittanut ilmastoriskit vakavasti otettaviksi.
Naurunalaiseksi joutuminen pelottaa aikuista tutkijaa siinä missä koululaistakin. Silti pilkkaajien maalitauluksi on asetuttu rohkeasti, ympäristömyrkyistä ja Äänettömästä keväästä 1960-luvulla kirjoittaneesta Rachel Carsonista 2000-luvun koululaisten ilmastolakkoliikkeeseen.
Luomutuotannon ivailu on loppunut, kun tehomaatalous kituu kroonisen kustannuskriisin kourissa, pystymättä oleellisesti pienentämään ympäristökuormitusta. Kasvissyöntikin on noussut marginaalista valtavirtaan, eikä lihan korvikkeita innovoivia ruokayrityksiä pidetä vitsinä ainakaan pörssilistausten perusteella.
Ympäristönsuojelussa kannattaisi ottaa huumori muutoksen välineeksi. Terävä satiiri voi kääntää talouskasvua yksipuolisesti painottavaa päätöksentekoa uusille urille, ja vastakohtia yllättävästi yhdistävä komiikka saattaa siivittää ympäristöinnovaatioita. Parodian avulla voidaan kritisoida niin yksittäisen kuluttajan harkitsemattomia ostosvalintoja kuin yritysten harhaanjohtavaa mainontaa.
Huumori voi olla myös tragikoomisille epäonnistumisille nauramista: kun ympäristöahdistus vyöryy päälle ja ongelmat tuntuvat ylivoimaisilta, musta huumori helpottaa.
Ympäristötutkimuksen tulosten hyödyntämisen kannalta ei ole yhdentekevää, millaisten mielikuvien kautta tutkijoita ja tietoa tarkastellaan. Näyttäytyvätkö ympäristötutkijat osaavina ja oivaltavina asiantuntijoina, joita päätöksentekijän kannattaa kuunnella? Vai väheksytäänkö heitä norsunluutorneihinsa linnoittautuneina teoreetikkoina, harmittomina pellepelottomina tai koomisina nollatutkijoina?
Jos emme osaa keskustella humoristisen rakentavasti ja empaattisesti, polku kestävämpään yhteiskuntaan käy kovin raskaaksi kulkea.
Jari Lyytimäki
Kirjoittaja on johtava tutkija Suomen ympäristökeskuksessa.
Vieraskynät ovat asiantuntijoiden puheenvuoroja, jotka HS:n toimitus on valinnut julkaistaviksi. Vieraskynissä esitetyt mielipiteet ovat kirjoittajien omia näkemyksiä, eivät HS:n kannanottoja. Kirjoitusohjeet: www.hs.fi/vieraskyna/.