Helsinkiin pitää saada lisää aitoja korttelisaunoja - Mielipide | HS.fi

Helsinkiin pitää saada lisää aitoja korttelisaunoja

Stadin saunakulttuuri on elvytettävä.

Sauna on tärkeä osa suomalaista kulttuuria.

23.12.2021 13:00

Entisinä vuosikymmeninä kantakaupungin alueella oli melkein joka korttelissa oma korttelisauna. Joissakin maakunnissa, kuten Hämeessä ja Satakunnassa, on useita julkisia saunoja, joissa voi kuka tahansa käydä maksutta saunomassa tiettyinä aikoina.

Viime vuosina Helsingin saunakulttuurissa on toki tapahtunut pientä edistystä. On perustettu Löyly ja Allas. Ne ovat kuitenkin ruuhkaisia turistisaunoja, ja monelle kaupunkilaiselle ne sijaitsevat kaukana. Kalliitakin ovat.

Sompasauna on hieno underground-projekti ja turistivetonaula varsinkin nuoremmalle väelle. Toisaalta saunominen siellä on myös aika hardcore-kokemus. Saunaan vievä tie on hirveässä kunnossa, ja huonoina aikoina sinne pitää mennä autolla, mikä vesittää koko idean. Alueen valaistus on puutteellinen. Lisäksi Sompasauna on monelle vaikeasti saavutettavassa paikassa. Itse kaipaisin myös kunnon pukeutumistiloja: viimaisessa tuulessa vilustuu helposti.

Ehdotan, että kaupunkiin perustetaan julkisilla rahoilla lisää aitoja korttelisaunoja, joissa kantakaupungin saunattomissa asunnoissa elävät kaupunkilaiset voivat helposti käydä. Ilmaisiakaan niiden ei tarvitse olla, vaan menoja voidaan kattaa osin esimerkiksi käyntimaksuilla. Olen varma, että moni on valmis maksamaan hieman saunakäynnistään, eihän saunominen taloyhtiössäkään ole yleensä maksutonta.

Harri Rinta-Möykky

Helsinki

Lukijan mielipiteet ovat HS:n lukijoiden kirjoittamia puheenvuoroja, joita HS:n toimitus valikoi ja toimittaa. Voit jättää mielipidekirjoituksen tai tutustua kirjoitusten periaatteisiin osoitteessa www.hs.fi/kirjoitamielipidekirjoitus/.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Luetuimmat - Mielipide