Suomi tarvitsee yksimielistä tukea ystäviltään - Mielipide | HS.fi

Suomi tarvitsee yksimielistä tukea ystäviltään

Demokratian pelisäännöt ovat avuksi myös silloin, kun kaikki eivät pelaa sääntöjen mukaan.

28.12.2021 2:00

Pian vuosi vaihtuu, ja alkavasta vuodesta voi taas sanoa hyvässä ja pahassa hyvin vähän etukäteen. Sen näkee jo nyt, että kiistoja tulee riittämään. Suomen ja Euroopan historiallisena vahvuutena on pidetty kykyä sopia ja saada muutkin sopimaan. Se kyky pannaan taas koetukselle.

Menneet sodat ja selkkaukset ovat opettaneet Euroopan unionille demokratian pelisääntöjen merkitystä. Ne ovat avuksi myös silloin, kun kaikki eivät pelaa sääntöjen mukaan.

Esimerkiksi ihmisoikeuksien yleismaailmallinen julistus hyväksyttiin yksimielisesti eli konsensuksella Yhdistyneiden kansakuntien kokouksessa joulukuussa 1949. Yksimielisyys oli mahdollinen, koska toisen maailmansodan kauhut olivat vielä tuoreessa muistissa ja koska YK:ssa oli vasta 58 jäsenvaltiota. Nyt jäseniä on 193. Vastaavaa maailman maiden konsensusta ei enää saavutettaisi, vaikka julistus luettelee vain ihmisoikeuksien periaatteet.

Julistuksen voima tuntuu kuitenkin maailmassa edelleen. Yhteisesti sovittuja ihmisoikeuksia rikotaan traagisen yleisesti joka päivä, mutta julistus on yhä voimassa lupauksena paremmasta. Sellainen on yksimielisyyden voima.

On edelleen hetkiä, joina valtiot lakkaavat hetkeksi kiistelemästä ja sitoutuvat johonkin yhteiseen tavoitteeseen. Sellaisia koettiin marraskuun alussa, kun maailman maat sitoutuivat Glasgow’ssa yksimielisesti ilmastonmuutoksen torjumiseen. Sitoumus saatiin 197 allekirjoittajalta eli hieman useammalta osapuolelta kuin YK:ssa on jäseniä.

Joskus yksimielisyys tulee vaiheittain, kuten koronaviruspandemia on osoittanut. Sen puhkeamisesta Kiinassa on jo kaksi vuotta, mutta edelleen maailman maat yrittävät selvitä pandemiasta kukin omilla päätöksillään. Helposti jää huomaamatta, kuinka laaja kansainvälinen verkosto on eri maiden omien koronapäätösten tukena.

Maailman terveysjärjestö WHO kerää tietoa ja jakaa resursseja pandemian voittamiseksi. WHO:n taustalla on sama yksimielisyyden aalto kuin muunkin YK-järjestelmän takana.

Alkavaa vuotta voidaan siis katsoa myös myönteisesti. Ei historiaa ole kirjoitettu etukäteen tragediaksi.

Siihen tämän kolumnin mieltä ylentävä osuus päättyykin. Ei tarvitse olla erityinen ennustaja nähdäkseen edessä olevia koettelemuksia.

Aloitetaan urheilusta.

Pekingin talviolympialaiset esitetään helmikuussa urheilun juhlana, ja voivat ne sitäkin olla. Mutta niiden ohessa jatkuvat Kiinan räikeät ihmisoikeusrikokset yli miljoonaa uiguuria vastaan Xinjiangissa ja tiukkeneva sorto sekä Hongkongissa että Tiibetissä.

Yksimielisyys maailmassa ei riitä Kiinan olympialaisten boikotointiin, mutta esimerkiksi uiguurit voi pitää mielessä aina, kun Kiina esittelee uuden komean kisapaikan. Valtiojohtajilta voi kysyä, onko Pekingin olympialaisiin pakko mennä.

Sitä paitsi eurooppalaisilla johtajilla voi olla alkuvuodesta muutakin tekemistä. Venäjä pitää siitä huolen, venäläisten suureksi vahingoksi, uhatessaan Ukrainaa sotilaallisesti.

Erityisesti Suomessa ja muualla Itämeren rannikolla on suuri merkitys sillä, mitä Venäjän johtaja Vladimir Putin aikoo lopulta tehdä yli sadallatuhannella sotilaallaan Ukrainan rajoilla. Kaikki, mitä tapahtuu Ukrainassa, heijastuu välittömästi Itämerelle ja Suomen itäiselle rajalle.

EU ei ole turvallisuusyhteisö, mutta Venäjän aggression tuomitsemisessa Ukrainassa unioni on yhtenäinen. Puola ja Unkari ovat vaikeita jäseniä demokratioiden yhteisölle, mutta niiden tuittuilusta ei ole merkkiäkään, kun unioni asettuu yksimielisesti Venäjän johdon vastaisten pakotteiden kannalle ja Ukrainan tueksi.

Suomelle ja Ruotsille tämä ei kuitenkaan riitä. Tarvitaan lisäksi yksimielisyyttä sotilasliitto Natossa. Nato-maat eivät ole lähdössä sotaan, mutta niiltä ja erityisesti Yhdysvalloilta viesti on, että Venäjä ei voi saada uusia etupiirejä, ei Ukrainasta eikä Suomesta ja Ruotsistakaan. Ehkä Putin ymmärtää Suomen Yhdysvalloilta hankkimat F-35-häivehävittäjät yhdeksi merkiksi siitä, että näin on.

On ansiokasta, jos kaikki tuo saadaan kirkastumaan vuoden kuluessa, ja jos Kiinakin saadaan häpeämään otteitaan. Sitten voitaisiin paneutua kysymyksiin kehityksestä ja demokratiasta, joihin konsensusta todella tarvitaan. Tai tällaista kehitystä voi ainakin toivoa.

Kirjoittaja on turvallisuuspolitiikkaan erikoistunut vapaa toimittaja.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Luetuimmat - Mielipide