Ilotulitteille tulisi määrätä haittavero - Mielipide | HS.fi

Ilotulitteille tulisi määrätä haittavero

Vero voisi olla suuruudeltaan merkittävä, esimerkiksi 50 prosenttia ilotulitteiden vähittäismyyntihinnasta.

30.12.2021 2:00

Vuodenvaihteen ilotulittamisista aiheutuvia onnettomuuksia, vahinkoja ja haittoja tarkastellaan yleensä sirpalemaisesti, tulokulma kerrallaan. Haitoista ja vaaroista osa vaikuttaa suoraan ihmisten henkeen ja terveyteen, osasta aiheutuu kustannuksia ja osa on mukavuuskysymyksiä. Esillä ovat vuorollaan silmävammat, tulipalot, ihmisten ja lemmikkien kokema haitta, ilkivalta, roskaaminen ja päästöt ilmaan. Ilotulitteet ja ilotulittaminen sitovat myös viranomaisten resursseja, jotka ovat pois muusta työstä.

Onko kansalaisten vapaan ilotulittamisen aiheuttama riemu kaiken edellä luetellun arvoista? Yhteiskunnallinen kokonais­tarkastelu puuttuu, ja sen myötä käytävä keskustelu, linjaukset ja toimenpiteet.

EU-sääntely mahdollistaisi ilotulitteiden käytön rajaamisen vain ammattilaisille, kuten joissakin Euroopan maissa on tehty. Jos tällaiseen ratkaisuun ei kuitenkaan vielä löydy tahtotilaa, niin ilotulitteiden haittoja voitaisiin vähentää ilotulitteille säädettävällä haittaverolla, vastaavaan tapaan kuin toimitaan tupakkatuotteiden ja alkoholin osalta. Ilotulitealan vuosiliikevaihto on noin 20 miljoonaa euroa. Vero voisi olla suuruudeltaan merkittävä, esimerkiksi 50 prosenttia ilotulitteiden vähittäismyynti­hinnasta.

Kyse olisi verojärjestelmän kannalta euromääräisesti vähäisestä asiasta, mutta veron tarkoitus ei olisikaan pelastaa valtiontaloutta, vaan nimenomaan vähentää ilotulittamista ja siitä aiheutuvia vahinkoja ja haittoja. Tuotteena ilotulitteet ovat ylellisyyshyödyke, joiden edullista saatavilla pitoa ei yhteiskunnan ole tarpeen edistää.

Haittaveron tehokkuutta varmistaa se, että ilotulitteiden hankkiminen verkkokaupasta ja matkustajatuonti ulkomailta on kielletty. Ilotulitteiden hintojen nousu vähentäisi ilotulittamista ja näin vähenisivät myös moninaiset haitat. Veron myötä ilotulitteiden aiheuttamat haitat tulisivat myös enemmän näkyville ja yleiseen keskusteluun.

Nyt on oikea hetki laittaa asia valmisteluun, jotta ratkaisut ja täytäntöönpano ehditään tehdä vuodenvaihteeseen 2022–2023 mennessä.

Tomi Lounema

diplomi-insinööri, Helsinki

Lukijan mielipiteet ovat HS:n lukijoiden kirjoittamia puheenvuoroja, joita HS:n toimitus valikoi ja toimittaa. Voit jättää mielipidekirjoituksen tai tutustua kirjoitusten periaatteisiin osoitteessa www.hs.fi/kirjoitamielipidekirjoitus/.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Luetuimmat - Mielipide