Suomi hankkii hävittäjiä turvaamaan itsemääräämisoikeutta - Mielipide | HS.fi

Suomi hankkii hävittäjiä turvaamaan itsemääräämisoikeutta

Suomella ei ole varaa hankkia hävittäjiä, joilla tulee toiseksi.

5.1. 2:00

Raija-Leena Punamäki kauhisteli (HS 24.12.) hävittäjien hankintaa tuoden esille, että niitä käytetään tuhoamiseen ja tappamiseen. Näin onkin ja täytyykin olla silloin, kun vieras valtio tunkeutuu toisen valtion alueelle tarkoituksena tuhota ja tappaa saadakseen tämän valtion alistettua omaan määräys­valtaansa. Suomi käyttää tällaisessa tapauksessa hankkimiensa hävittäjien tuhovoimaa maahan tunkeutuvan sotavoiman torjumiseen. Tällöin hävittäjien suuri tuhovoima auttaa maahan tunkeutujan sotakaluston ja sotilaiden tuhoamisessa jo rajan läheisyydessä. Huipputehokkaiden hävittäjien tarkoitus on myös antaa hyökkääjälle signaali, että edessä ovat mittavat tappiot sekä hyökkääville sotilaille että kalustolle.

Suomi oli ennen talvisotaa hyvin huonosti varustautunut. Edes sotilaspukuja ei riittänyt kaikille sotilaille. Neuvostoliitto uskoi, että Suomi on helppo saalis. Helsinki piti vallata kuukaudessa, ja Ouluunkin oli suunniteltu voitonparaati joulukuussa 1939 Josif Stalinin syntymäpäivän kunniaksi. Toisin kuitenkin kävi kansan puolustus­tahdon, ankaran talven ja Neuvostoliiton kelvottoman sodanjohdon ansiosta. Jos Suomi olisi tuolloin ollut paremmin varustettu, voi olla, että talvisota olisi vältetty, koska tieto hyvin varustetusta puolustajasta olisi varmasti saanut Stalinin miettimään edessä olevia tappioita.

Suomella on ollut Hornet-hävittäjiä noin 30 vuotta, eikä niillä ole ammuttu kertaakaan tuhoamistarkoituksessa, eli hävittäjät eivät itsekseen rupea tuhoamaan vieraan maan väestöä, sairaaloita ja muita laitoksia. Jos jokin maa ryhtyy sotatoimiin toista maata vastaan, se tietää jo etukäteen, että tappioita on tulossa. Mitä parempi aseistus puolustajalla on, sitä suuremmat tappiot on odotettavissa. Vanhan laskutavan mukaan hyökkääjä kärsii noin kolminkertaiset tappiot puolustajaan verrattuna.

Tieto siitä, että uusien hävittäjien kantokyky riittää Moskovaan saakka, on signaali mahdolliselle uhkaajalle. Olisi voitu myös kertoa, että niiden kantokyky riittää Osloon saakka, mikä tuskin olisi ollut signaali Suomen toimintavalmiudesta.

Aikoinaan Israelin pääministeri Golda Meir matkusti tapaamaan Yhdysvaltojen presidenttiä Richard Nixonia tarkoituksenaan ostaa uusia hävittäjiä. Nixon tarjosi vanhentuvaa hävittäjäkalustoa, johon Golda Meir vastasi: ”Meillä ei ole varaa menettää lentäjiä taisteluissa, toimittakaa meille F-16-koneita.” Näin sitten tapahtui.

Suomellakaan ei ole varaa hankkia hävittäjiä, joilla tulee toiseksi.

Erkki Tammi

reservin luutnantti, Helsinki

Lukijan mielipiteet ovat HS:n lukijoiden kirjoittamia puheenvuoroja, joita HS:n toimitus valikoi ja toimittaa. Voit jättää mielipidekirjoituksen tai tutustua kirjoitusten periaatteisiin osoitteessa www.hs.fi/kirjoitamielipidekirjoitus/.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Luetuimmat - Mielipide