Yhdysvallat ja Britannia ovat pitkään noudattaneet ”uusliberaalista” ideologiaa toteuttavaa politiikkaa. Ne ovat myös maita, joissa populismi on tehnyt pahimpia tuhotöitään: Yhdysvalloissa demokratia on uhattuna, ja Britannia kärsii brexitin seurauksista. Miksi näin?
Vastaus on, että epävakaus ja eriarvoisuus lisääntyivät. Taustalla ovat globalisaatio ja uusi teknologia mutta myös markkinoiden ylilyönnit ja hyvinvointivaltion puute. Yhteiskuntia repivän finanssikriisin aikana pelastettiin pankkeja mutta muut jätettiin oman onnensa nojaan. Köyhiä on paljon, ja köyhään perheeseen syntyvät lapset ovat näissä maissa yleensä köyhiä koko elinkaarensa ajan – toisin kuin Suomessa, jossa köyhästä perheestä voi nousta jopa yhteiskunnan huipulle.
Kaikissa kehittyneissä maissa on väestöryhmiä, joiden koulutus ei vastaa globalisaation ja uuden teknologian vaatimuksia. Ne kärsivät kehityksestä, josta muut hyötyvät. Tämä herättää katkeruutta, eritoten jos koetaan muiden ja poliittisen eliitin taholta välinpitämättömyyttä ja ylimielisyyttä. Arvostuksen ja myönteisten näkymien puute johtaa eliittiin kohdistuvaan vihaan ja muiden heikossa asemassa olevien väestöryhmien – kuten pakolaisten – halveksuntaan oman statuksen korostamiseksi. Kilpailuyhteiskunta on tehokas mutta raadollinen.
Hyvinvointivaltion moraalisena ansiona on, että yhteiskunta kunnioittaa jokaisen jäsenensä ihmisarvoa turvaamalla hänelle sosiaalisia oikeuksia kansalaisuuden perusteella: lapsilisä, päiväkoti, koulu, opiskelumahdollisuus, terveydenhuolto, sosiaaliturva eläkkeineen. Tämä lieventää pohjoismaiden populismia ja tukee yhteiskunnan vakautta. Köyhien perheiden lapset pärjäävät myös meillä elämässään muita huonommin, mutta Suomi ei ole sellainen luokkayhteiskunta kuin Britannia ja nykyään myös Yhdysvallat.
Ratkaisevaa tulevaisuutemme kannalta on, että Suomi on houkutteleva maa koulutetun työvoiman ja yritysten kannalta. Myönteiseen arvioon on aineksia, joista kertoo vakuuttavasti Anu Partasen vuonna 2017 julkaisema kirja Pohjoinen teoria kaikesta tai hänen pari vuotta sitten kirjoittamansa artikkeli (The New York Times 7.12.2019).
Arvokasta olisi, jos myös omistajat suhtautuisivat myönteisesti täällä toimimiseen. Pääomasta ei ole maailmassa puutetta, mutta älykästä riskirahaa ei ole riittämiin. Tältä osin voi todeta, että kapitalisteja on monenlaisia. On aina ollut ja on edelleen rikkaita sukuja, jotka siirtävät osan varallisuuttaan yleishyödyllisiin säätiöihin. Ne tukevat etenkin tieteitä ja taiteita täydentäen julkisen vallan toimintaa.
On omistajia, jotka muuttavat ulkomaille verojen välttämiseksi. Kuten eräs verotusta ymmärtävä ja varakas ystävä tokaisi: perintövero on hyvä vero, jota en aio maksaa. Myös muuttajat kunnioittavat suuresti sodan aikana rintamalla taistelleita isiään, jotka puolustivat maatamme ja sen demokratiaa vihollista vastaan. Itse he eivät kuitenkaan halua maksaa isänmaansa demokraattisesti päätettyjä veroja. He ovat mielestään luoneet varallisuutensa itse riippumatta yhteiskunnasta, jolle kokevat maksaneensa jo liikaa veroja.
Ja sitten on näitä nuoria leijonia, luovalla toiminnallaan nopeasti rikastuneita yrittäjiä, jotka kertovat maksavansa mielellään veroja. He kokevat hyötyneensä suomalaisesta yhteiskunnasta ja arvostavat sitä. Tämä on viime vuosien todella ilahduttavia ilmiöitä, joka osaltaan antaa uskoa tulevaisuuteen.
Parannettavaa on. Meidän tulisi yltää työllisyyttä ja julkista taloutta vahvistaviin uudistuksiin. Tarvitsemme työperäistä maahanmuuttoa. Tulee panostaa lasten ja nuorten tulevaisuuteen sekä laajemmin inhimilliseen pääomaan. On kannettava huolta innovatiivisen yritystoiminnan kasvuedellytyksistä. Euron oloissa Suomi kaipaa – on kaivannut jo kahden vuosikymmenen ajan – työmarkkinakulttuuria ja instituutioita, jotka yhdistävät kilpailukyvyn turvaavan palkkakoordinaation ja joustavuutta sallivan paikallisen sopimisen. Suomi pärjää hyvin, mutta on silti edellytyksiinsä nähden alisuorittaja.
Uusliberalismin krapulasta syntyneen populismin juurisyyt ovat eriarvoisuudessa. Sitä torjutaan hyvinvointivaltion avulla. Politiikassa tarvittavat ratkaisut löytyvät muualta kuin uusliberalismista tai populismista.
Kirjoittaja on pitkän linjan talousvaikuttaja.