Vanhusten hoivakriisiin ei ole helppoja ratkaisuja - Mielipide | HS.fi

Vanhusten hoivakriisiin ei ole helppoja ratkaisuja

Vanhusten hoivan laatua koetteleva työvoimapula saattaa sittenkin olla vain näkyvä oire, ja ongelmien varsinaiset syyt ovat syvemmällä yhteiskunnassa. Palvelutalon yövuoro ei ole paras hetki postata Instagramiin.

9.1. 2:00 | Päivitetty 9.1. 8:50

Jos hoitajista on pulaa, pitäisikö heitä houkutella töihin suuremmalla palkalla? Vai olisiko ulkomaisten hoitajien tuloa töihin Suomeen helpotettava työvoimapulan välttämiseksi? Kenties vanhusten hoivassa painopistettä pitäisi edelleen siirtää kotihoidon puolelle? Ehkäpä ikääntyneen väestön kotihoitoon pitäisi tuoda enemmän sähköisiä palveluita?

Helsingin Sanomien vaalikoneen aluevaalikysymyksissä ollaan hyvinkin olennaisten asioiden äärellä. Valitettavasti tulevien päättäjien eteen viritetyn hoivakriisin väistämiseen ei ole tarjolla helppoja ratkaisuja.

Kyse on totta kai rahasta, mutta ei yksin siitä. Vanhusten hoivaa koetteleva työvoimapula saattaa sittenkin olla vain näkyvä oire, ja koko ajan pinnan alla kytevän kriisin varsinaiset syyt ovat syvemmällä yhteiskunnassa.

Valtaenemmistö suomalaisista on toki valmis nostamaan hoitajien palkkoja, kävi ilmi tuoreessa HS-gallupissa. Selvästi harvempi on halukas kiristämään verotustaan tämän takia. Myös ulkomaisten hoitajien tuonti saa kyselyssä kannatusta.

HS:n vaalikoneessa lähes kaikki eduskuntapuolueet asettuivat kannattamaan kotihoidon osuuden lisäämistä vanhusten hoivajärjestelyissä. Puolueista myönteisimmin kotihoitoon suhtautuu kokoomus, kriittisimmin vasemmistoliitto.

Ylen aluevaalitentissä tiistaina puolueiden edustajat olivat monessa yksimielisiä, mutta kieli keskellä suuta muun muassa hoitajien palkkojen suhteen. Monesta suusta muistutettiin, että ratkaisut kuuluvat työmarkkinapöytään, eivät poliitikoille. Ulkomaisen työvoiman puoleen kääntyisivät osaratkaisuna kaikki muut paitsi perussuomalaiset.

Mitä tavallisen kansalaisen - ja äänestäjän - sitten tulisi tästä kaikesta ajatella? Vastaus varmasti riippuu siitä, näkeekö itsensä maksajan vai palveluiden hyödyntäjän roolissa.

Eikö kaikki lopulta palaa siihen, miten valmiita olemme yksilöinä ja yhteiskuntana käsittelemään vanhuutta luonnollisena, inhimillisesti arvokkaana vaiheena ihmiselämässä. Kun aktiiviväestön ihanteet kiinnittyvät nuoruuteen ja tehokkuuteen, on hiipuvassa, sairauksien kyllästämässä ikäihmisen elämänmenossa eittämättä vaikea nähdä hohdokkuutta. Palvelutalon yövuoro ei todellakaan ole paras hetki postata Instagramiin.

Voimme sulkea silmämme vanhimmilta ja sairaimmilta, mutta he ovat yhtä kaikki joukossamme. Ja he ovat ansainneet kunniallisen elämän ihan loppuun saakka – aivan kuten mekin sitten aikanamme. Ei riitä, että havahdumme hoivakotien epäkohtiin parin vuoden välein ja ratkomme hetken kriisiä, vaan ihmisarvoisen vanhuuden edistämisen pitäisi olla agendallamme ihan jokainen päivä ja viikko.

Ikääntyneen väestön kotihoito on vaalien alla houkuttava vaihtoehto. Ihannekuva miltei loppuun saakka omatoimisesta, virkeästä vanhuksesta onkin jo vuosia saatellut siirtymää pois laitoshoidosta. Ikävä kyllä, arki on osoittautunut kotihoidossakin haavoittuvaksi, kun asiakkaat ovat yhä huonokuntoisempia, työntekijöitä on liian vähän ja alan vetovoima on kehno. Omaishoitajankin taakka on usein kohtuuton.

Ruotsin radio teki vuodenvaihteessa kyselytutkimuksen maan 200 kunnalle. Selvityksessä kävi ilmi, että vanhusten hoivapalveluissa työskentelevistä suuri osa ei ymmärrä tai puhu ruotsia niin hyvin, että he pystyisivät kommunikoimaan asiakkaidensa kanssa. Etenkin suurkaupungeissa hoitoalan henkilöstöstä yli puolet saattaa olla muita kuin Ruotsissa syntyneitä.

Jos koti- tai laitoshoiva on muuten laadukasta, hoitajien syntyperän ei soisi nousevan Suomessa kynnyskysymykseksi. Mutta jos menettää oikeuden tulla arjessaan kuulluksi ja ymmärretyksi, onko kohtuullista, että joutuu elämänsä päätteeksi tinkimään muistakin perustarpeistaan, kuten turvallisuuden tunteesta, suihkuvuoroista ja ulkoiluhetkistä. Jossain kohtaa on pakko pohtia, onko yhteiskunta hylännyt varttuneimmat jäsenensä lopullisesti ja tietoisesti.

Ja silloin olemme hukanneet jotain myös itsestämme.

Kirjoittaja on HS:n päätoimittaja.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Luetuimmat - Mielipide