Britanniassa kuningatar teki äskettäin entisestä pääministeristä Tony Blairista korkea-arvoisen sukkanauharitarikunnan jäsenen. Samalla Blairista tuli Sir Tony.
Ei käy, parahti Blairin-vastainen rintama. Jo yli miljoona on allekirjoittanut verkkovetoomuksen, jonka mukaan Blairilta tulisi riistää ritarin arvo.
Miksi Sir Tony ei kelpaa?
Työväenpuoluelainen Blair on Britannian lähimenneisyyden menestyksekkäin pääministeri.
Blair uudisti labourin ja siirsi puolueensa poliittiseen keskustaan, niin sanotulle kolmannelle tielle. Äänestäjät tykkäsivät. Blair voitti parlamenttivaalit peräti kolmesti: vuosina 1997, 2001 ja 2005.
Siinä missä Suomessa on katsottu dokumentteja suomettumisesta ja lamasta, tarjosi Britannian yleisradioyhtiö BBC syksyllä dokumenttisarjan ”uuden labourin” 1990-luvulla käynnistämästä poliittisesta vallankumouksesta. Se on muistutus ja oppitunti siitä, kuinka valta otetaan, kun lähdetään nollasta.
Yksi virhearvio mustasi kuitenkin Blairin maineen. Britannian viemistä Irakin sotaan ei anneta anteeksi.
Ankarimmat Blairin kovistelijat ovat löytyneet vasemmalta. Asetelmassa piilee poliittinen ironia. Työväenpuolue ei ole pystynyt nousemaan vaaleilla pääministeripuolueeksi sitten Blairin.
Poliitikolle maineen kukkuloilta on lyhyt matka yleisön sylkykupiksi. Blairin aikojen jälkeen matka on vain lyhentynyt. Poliittisten jakolinjojen jyrkentyessä vastaleirin johtajissa ei – sen enempää Britanniassa kuin Suomessakaan – haluta nähdä hyvää edes silloin kun siihen olisi aihetta.
Labourin nykyinen johtaja Keir Starmer yrittää nyt työntää työväenpuoluetta takaisin keskustaan. Siellä ovat liikkuvat äänestäjät, joiden tuki tarvitaan vaalivoittoon.
Samalla Starmer vie työväenpuoluetta vaivihkaa blairilaisille juurille. Se ei miellytä kaikkia. Labourin menestyksen suurin jarru ja uhka onkin puolueen sisällä, ei pääministeri Boris Johnsonin johtamissa konservatiiveissa. Johnsonin uskottavuus on romahtanut.
Blairin aatelointia ei verkkoadressi enää kaada. Päätösvalta sukkanauharitarikunnan jäsenistöstä on yksin kuningattarella.
Blairin vastustaminen voi silti vaikeuttaa Starmerin yrityksiä ohjata työväenpuoluetta takaisin keskustaan. Ja mitä vasemmistolaisempi – tai siksi mielletty – työväenpuolue, sitä pidempään konservatiivipuolue pysyy vallassa.
Kirjoittaja on HS:n kirjeenvaihtaja Lontoossa.