Kun rakenteita puolustetaan ja hiotaan loputtomasti, lähidemokratia ja kehitys alkavat saada hirtehishumoristisia piirteitä - Mielipide | HS.fi

Kun rakenteita puolustetaan ja hiotaan loputtomasti, lähidemokratia ja kehitys alkavat saada hirtehishumoristisia piirteitä

Sote-uudistus on hyvä alku, mutta se ei riitä. Puuttuu rohkeutta ja kykyä ajatella asioita uudella tavalla.

Nämä vaalimainostelineet olivat uudenvuodenpäivänä vielä tyhjiä Espoossa. Suomessa pidetään ensimmäiset aluevaalit 23. tammikuuta.

11.1. 15:00

Maailma ja Suomi sen mukana muuttuvat lähivuosina nopeasti. Esimerkiksi väestökehitystiedot ja ennusteet ovat rankkaa luettavaa kuten Timo Aro Kauppalehdessä (21.12.) nosti esille. Aroa huolestuttaa erityisesti viimeaikaisten hallitusten näköalattomuus. ” ’Finanssikriisin jälkeen usean hallituksen energia tuntuu menneen erilaisten poliittisten jättihankkeiden, kuten kuntauudistuksen ja sote-uudistuksen, läpiviemiseen’, hän sanoo. ’Suuri kuva, visio, puuttuu.’ ”

Sote-uudistus on hyvä alku, mutta se ei riitä ja uhkaa jäädä lyhytaikaiseksi ainakin aluejaoltaan. Hyvinvointialueiden lisäksi väliportaaseen jää valtion rakenteita, kuten elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukset ja aluehallintovirastot sekä kuntayhtymiä, kuten maakuntien liitot. Koko perinteinen maakuntakäsite on kokenut suuren mullistuksen. Hämeitä, Savoja ja Karjaloita on kaksi, Pohjanmaita peräti neljä. Sekavuus ja samalla tehottomuus alueiden ja kuntien hallinnossa on melkoinen. Kehitys haastaa yhä selvemmin myös hajautetun hyvinvointivaltion perusrakenteita, kuten kuntia, maakuntia, niiden keskuksia ja palveluja. Esimerkiksi koulujen tulevaisuuden. Joko alakoulukin on monissa kunnissa uhattuna?

Tietoa tulevasta kehityksestä on, mutta rohkeutta ja kykyä ajatella asioita uudella tavalla sekä riittävän selvä kehityskuva ja -polku tulevasta puuttuvat. Nyt kaikki energia tuntuu menevän olemassa olevien rakenteiden puolustamiseen ja loputtomaan hiomiseen. Samalla lähidemokratia ja kehitys alkavat saada jo hirtehishumoristisia piirteitä. Ensimmäisissä sote- eli aluevaaleissa reuna-alueiden kuntien on vaikeaa saada edes omia edustajia aluevaltuustoon.

Näyttää siltä, että nykyiset rakenteet omine hallintoineen ovat esteenä rajat ylittävälle yhteistyölle ja aiheuttavat näin tehottomuutta. Esimerkiksi vilkaisu kuntien tuoreeseen strategiatyöhön ja tulevaisuuden ennakointiin nykyisen valtuustokauden 2021–2025 perustaksi osoittaa, että erilaisia kehityksen megatrendejä ja niiden edellyttämiä strategisia valintoja yritetään edelleen ratkaista jokaisessa kunnassa erikseen. Oikeasti strategiatyö uhkaakin jäädä lakisääteisten tehtävien hoitamisen ja vuosibudjetista selviytymisen jalkoihin. Näin siitä huolimatta, että kysymys on myös aluekehitys- ja elinvoimatyön johtamisesta ja tulevaisuudenuskosta.

Kunnat yrittävät parhaansa, mutta tehtävät ja haasteet nykyisessä murroksessa ovat erittäin vaativia. Haasteet ovat yhä useammin myös yksittäistä kuntaa laajempia. Onkin perusteltua kysyä, ovatko kunnat ja lähidemokratia jo mahdottoman tehtävän edessä. Kuinka moni kunta tai edes maakunta on itse kykenevä ja valmis uusiutumaan kestävän pohjan löytämiseksi, vahvistamaan yhteistyötä muiden kanssa ja tarvittaessa vaikka lakkauttamaan itsensä ennen kuin on konkurssissa?

Nykyinen meno ja sen tehottomuus uhkaavat koko hyvinvointivaltion tulevaisuutta. Kuntien ja väliportaan hallinnon toimivuuden ja tehokkuuden arviointi sekä kehittäminen tulisikin pikaisesti antaa ulkopuolisen asiantuntijan tehtäväksi. Suomi tarvitsee uuden alueellisen vision, jotta myös alueilla tiedetään, mitä tavoitellaan, ja jotta jää aikaa sopeutua kehitykseen. Katse kääntyy alueiden, puolueiden, valtiovallan ja median suuntaan.

Jarmo Vauhkonen

Etelä-Savon aluesuunnittelujohtaja, eläkkeellä, Mikkeli

Aulis Tynkkynen

rakennusneuvos, ympäristöministeriö, eläkkeellä, Loviisa

Lukijan mielipiteet ovat HS:n lukijoiden kirjoittamia puheenvuoroja, joita HS:n toimitus valikoi ja toimittaa. Voit jättää mielipidekirjoituksen tai tutustua kirjoitusten periaatteisiin osoitteessa www.hs.fi/kirjoitamielipidekirjoitus/.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Luetuimmat - Mielipide