Monen korkeakouluopiskelijan hyvinvointi on romahtanut - Mielipide | HS.fi

Monen korkeakouluopiskelijan hyvinvointi on romahtanut

Meillä on opiskelijaikäluokkia, jotka eivät ole lainkaan päässeet osalliseksi korkeakoulu- ja opiskelijayhteisöön.

13.1. 2:00

Etäopetuksesta käydyssä kiivaassa keskustelussa on lähes tyystin unohdettu korkeakouluopiskelijat. Koko pandemian ajan korkeakoulut ja yliopistot ovat olleet eniten etäopetuksessa. Monet tutkimukset osoittavat opiskelijoiden hyvinvoinnin heikentyneen, osin jopa romahtaneen. Uskaltaisin jopa väittää, että nuoret aikuiset ovat kärsineet pandemiasta enemmän kuin lapset ja nuoret. Moni opiskelija saattaa viettää aikansa kokonaan yksin omassa asunnossaan, toisin kuin useimmat lapset ja nuoret.

Muilla kouluasteilla lähiopetus todettiin nyt turvalliseksi, joten tuntuu oudolta, että lähiopetus on korkeakouluissa vaarallisempaa. Näin varsinkin nykytilanteessa, jossa opiskelijat ovat paremmin rokotettuja kuin lapset ja virus ylipäätään leviää kaiken ikäisissä.

Korkeakouluopiskelijoiden ja lasten tilanne on luonnollisesti erilainen. Opiskelijat eivät tarvitse samalla tavalla hoitopaikkaa kuin lapset, mikä voi osaltaan selittää keskustelun yksipuolisuuden. Lasten etäopetus haittaa vanhempien työntekoa, toisin kuin korkeakoulujen etäopetus.

Korkeakoulujen etäopiskelupäätökset ovat tähän saakka olleet perusteltuja terveysturvallisuuden kannalta. Etäopetus myös sopii paremmin korkeakouluihin kuin peruskouluun. Jos ollaan aidosti huolissaan nuorten aikuisten tilanteesta, pitäisi korkeakouluopiskelijoiden tilanteeseen kiinnittää huomiota, mitä nyt käydyssä keskustelussa ei ole tapahtunut.

Meillä on opiskelijaikäluokkia, jotka eivät ole lainkaan päässeet osalliseksi korkeakoulu- ja opiskelijayhteisöön, millä voi olla kauaskantoisia vaikutuksia hyvinvointiin, sosiaalisiin suhteisiin ja ammatilliseen identiteettiin.

Janne Matikainen

yliopistonlehtori, politiikan ja viestinnän kandiohjelman johtaja

Helsingin yliopisto

Lukijan mielipiteet ovat HS:n lukijoiden kirjoittamia puheenvuoroja, jotka HS:n toimitus on valinnut ja toimittanut. Voit jättää mielipidekirjoituksen tai tutustua kirjoitusten periaatteisiin osoitteessa

www.hs.fi/kirjoitamielipidekirjoitus/
.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Luetuimmat - Mielipide