Vaalit ovat välttämätön mutta eivät riittävä edellytys uuden demokraattisen hallinnon tason syntymiselle. Kunta- ja maakuntademokratiaan liittyvien tutkimusten perusteella tiedetään, että kansalaiset pitävät vaaleja tärkeänä keinona vaikuttaa oman kuntansa tai alueensa asioihin, mutta he odottavat myös muita vaikuttamiskeinoja. Edustuksellisen demokratian rinnalla tarvitaan osallistuvaa demokratiaa, siis kansalaisten osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksien turvaamista myös vaalien välillä.
Kansalaiset on päästettävä vaikuttamaan aluevaalien välilläkin
Uusilla hyvinvointialueilla tarvitaan osallistuvaa demokratiaa edustuksellisen demokratian rinnalla.