Pradan himo paljasti: Pandemia tappoi paitsi kuusi miljoonaa ihmistä, ehkä myös kiinalaisen torikulttuurin

Kolme uutta tutkimusta antaa lisänäyttöä sille, että koronavirus tarttui ihmiseen tuoretorilla Wuhanissa, kirjoittaa Kuukausiliitteen toimittaja Katriina Pajari.

5.3. 2:00 | Päivitetty 5.3. 7:59

Selleri oli kääritty Prada-paperiin. Kuvissa tomaatit olivat rasioissa, joissa luki Feels like Prada, ihan kuin Prada.

Wuzhongin tuoretori Shanghaissa teki syksyllä mainoskampanjan italialaisen huippumuotitalon kanssa. Torin kyltti oli verhoiltu Pradan mustapinkillä kuosilla, samoin tiskit ja seinämät. Jos osti yli 20 yuanilla (2,8 eurolla), tuotteille sai muotitalon logolla varustetun paperikassin.

Tempaus oli osa Pradan talvikampanjaa, ja hyvää mainosta perinteiselle kiinalais­torillekin. Tuoretorit ovat kärsineet koronaviruspandemiasta paljon. Runsas viikko sitten julkaistiin kolme tutkimusta, joissa saatiin uutta näyttöä sille, että SARS-CoV-2 tarttui ihmiseen wuhanilaisella torilla. Väli-isännäksi epäillään supikoiraa.

Kiinassa ja muualla Aasiassa tuoretorit ovat kansanperinnettä. Ne ovat vähän kuin kauppahalleja, joissa on omat osastonsa esimerkiksi vihanneksille, mausteille ja lihoille. Joillain toreilla myytiin häkitettyjä eläviä villieläimiä. Juuri sellaiselta osastolta koronavirus todennäköisesti lähti liikkeelle.

Torien villieläinosiot Kiinassa ovat olleet suljettuna yli kaksi vuotta. Niitä avataan tuskin enää koskaan.

Koko Kiinan torikulttuuri saattaa olla samalla tiellä. Monet karsastavat toreja kategorisesti, vaikka niillä myytäisiin ihan vain vihanneksia.

Tutkija Zhong Shuru kirjoitti hiljattain, että hiipuvat torit ovat myös kuva kiinalaisen kaupunkiarjen muutoksesta. Työpäivät ovat niin pitkiä, että harva ehtii kokata kotona. Ostokset tehdään netissä. Moni asuu yksin ja syö vain noutoruokaa. Suuret kiinalais­kaupungit ovat moderneja ja pääosin siistejä. Torit ovat usein vanhoja ja haisevia.

Lääketiedelehti The Lancet julkaisi viime kesänä artikkelin, jossa ehdotettiin toimia tuoretorien ja globaalin terveysturvallisuuden parantamiseksi. Pitää tunnistaa riskit ja luokitella torit sen mukaan. Monet toreista ovat harmittomia. Hyvien pitää erottua, ja paikallista kulttuuria tukea.

Voi olla, että mitkään toimet eivät enää auta. Pandemia tappoi paitsi kuusi miljoonaa ihmistä, ehkä myös kiinalaisen torikulttuurin. Siitä saatiin merkkejä Shanghaissa.

Prada-tori kyllä houkutti väkeä tungokseksi asti, mutta moni heitti ostamansa tuoretuotteet pois heti paperikassin saatuaan.

Some täyttyi kuvista, joissa ihmiset poseerasivat muotikassien kanssa. Yleinen vitsi oli tämä: viimeinkin on varaa Pradaan.

Katujen varsilla lojui sellereitä.

Kirjoittaja on Kuukausiliitteen toimittaja.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Luetuimmat - Mielipide