Luontokatoa ei pysäytetä siirtämällä tavoitteita vuosikymmenestä toiseen

Politiikassa luontokato on jäänyt ilmastonmuutoksen varjoon. Seuraavissa vaaleissa voi olla toisin.

1.5. 2:00

Tänään toreilla kaikuvat jälleen erilaiset poliittiset vappupuheet. Kuinka monessa niistä mahdetaan mainita luontokato?

Kun noin 11 kuukauden päästä ryhdytään jälleen käymään hallitusneuvotteluja, luontokato on todennäköisesti yksi isoja neuvotteluteemoja.

Kevään 2019 hallitusneuvotteluissa ympäristöasioita hallitsi ilmastonmuutos ja päästöjen vähentäminen. Puolueilta oli jo ennen eduskuntavaaleja vaadittu kirkkaita ilmastolinjauksia ja todellisia ilmastotekoja. Esimerkiksi Helsingin Sanomat järjesti puolueille ilmastotentin. Luontokato ei ollut yhtä isosti esillä.

Luontokadon suhteen hallitusohjelma tuntuukin nykysilmin katsottuna heppoiselta, vaikka se on vasta kolme vuotta vanha.

Jopa sanasto on ehtinyt muuttua. Luontokatoa ei hallitusohjelmassa mainita kertaakaan. Itse asia on mukana, siitä vain puhutaan nimellä ”luonnon monimuotoisuuden heikkeneminen”.

Hallitusohjelman kirjoittamisen jälkeen on ehtinyt tapahtua paljon.

Noin vuosi hallitusneuvottelujen jälkeen Euroopan komissio julkaisi uuden biodiversiteettistrategian. Osana strategian tavoitteita Suomen pitäisi suojella kaikki luonnontilaiset metsät sekä kaikki vanhat metsät. Lisäksi suojelualueita tarvitaan lisää niin paljon, että EU:n pinta-alasta suojellaan jollakin tavalla 30 prosenttia, ja tästä vähintään kolmanneksen pitää olla tiukasti suojeltua.

Myös YK:ssa kurotellaan kohti 30 prosentin suojeluosuutta.

Luontokadon torjuminen nousi isoon rooliin myös kaksi kuukautta sitten, kun ilmastopaneeli IPCC julkaisi kansainvälisen ilmastoraporttinsa, jonka teema on sopeutuminen.

Tositoimiin ei vielä ole ryhdytty. Ehkä puuttuu tahtoa?

Tuhansiin tutkimuksiin nojaava raportti nosti luonnon yhdeksi tärkeimmistä sopeutumiskeinoista. Luonnon avulla on mahdollisuus pehmentää ilmastonmuutoksen vaikutuksia, ja luonnon avulla ihminen voi pärjätä muuttuvissa olosuhteissa. Siksi luontoa tarvitaan enemmän, ei vähemmän.

IPCC:n mukaan 30–50 prosenttia maapallon maasta ja meristä pitää suojella ja ennallistaa, jotta ekosysteemit pystyvät toimimaan.

Nykyisessä hallitusohjelmassa on useita kirjauksia luonnon monimuotoisuudesta, esimerkkinä suojelurahojen määrän kasvattaminen. Silti luontokato on jäänyt ilmastonmuutoksen varjoon.

Monimuotoisuutta käsittelevässä kohdassa ei esimerkiksi puututa hakkuiden määrään muutoin kuin lupaamalla edistää Metsähallituksen mailla jatkuvan kasvatuksen hakkuita avohakkuiden sijaan.

Metsähallituksen hakkuita on kyllä vähennetty pienentämällä valtiolle tuloutettavaa summaa puun myynnistä, mutta tämä on mainittu hiilinieluja käsittelevässä luvussa. Lisäksi hiilinielut ja luonnon monimuotoisuus on nostettu kyseisessä kohdassa teollisuuden puuntarpeen rinnalle, ei sen ohi.

Luontokato kulkee mukana politiikan puheessa ja jonkin verran teoissakin, mutta tositoimiin ei vielä ole ryhdytty. Ehkä puuttuu tahtoa?

Kerta toisensa jälkeen unohdetut tavoitteet ovat kuvaava esimerkki.

Suomi oli luvannut pysäyttää luontokadon jo vuoteen 2010 mennessä. Kun tähän ei päästy, maalia vain siirrettiin vuoteen 2020. Tavoitteeseen ei päästy silloinkaan, vaan luonnon tila jatkoi heikkenemistään. Asia korjattiin jälleen samalla lääkkeellä eli muuttamalla vuosilukua.

Nyt Suomen tavoite on pysäyttää luontokato vuoteen 2030 mennessä.

Tähän mennessä olisi pitänyt oppia ainakin se, että tavoite ei toteudu itsestään. Se vaatii toimia. Ja niiden on oltava vaikuttavampia kuin tähän asti.

Nyt myös kansalaispaine on erilainen kuin se oli vielä kolme vuotta sitten.

Kevään 2023 vaaleissa puhutaan varmasti turvallisuuspolitiikasta, omavaraisuudesta ja ilmastonmuutoksesta, mutta myös luontokadosta. Kansalaisten tyytymättömyys luonnon kurjistamiseen kasvaa jatkuvasti.

Kirjoittaja on HS:n ympäristötuottaja.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Luetuimmat - Mielipide