Ukrainan puolustaminen sopii hyvin YK:n peruskirjaan

Ase- ja materiaaliapua Ukrainalle antaneet maat toteuttavat peruskirjan tarkoittamaa oikeutta kollektiiviseen puolustautumiseen.

9.3. 2:00

Venäjän hyökkäys Ukrainaan on kouluesimerkki YK:n peruskirjan kieltämästä hyökkäysteosta, joka vaarantaa kansainvälisen rauhan ja turvallisuuden. YK:n perustajien ajatuksena oli torjua juuri sellainen voimankäyttöön ja voiman logiikkaan perustuva toiminta, johon Venäjän hyökkäyssota Ukrainassa perustuu.

Peruskirjassa YK:n jäsenet jättivät turvallisuusneuvostolle ”ensisijaisen vastuun kansainvälisen rauhan ja turvallisuuden ylläpitämisestä”. Kylmän sodan aikana turvallisuusneuvosto ei kyennyt tätä tehtäväänsä toteuttamaan. Nytkin Venäjä on pysyville jäsenille kuuluvan veto-oikeuden turvin estänyt turvallisuusneuvoston toimet.

YK:n perustajien tarkoituksena ei ollut jättää hyökkäyksen uhria toimettomaksi. Niinpä käytännössä tärkeimpänä poikkeuksena asevoiman käytön kieltoon peruskirjassa turvattiin hyökkäyksen kohteeksi joutuneen ”luonnollinen oikeus erilliseen tai yhteiseen puolustautumiseen”.

Peruskirja ei siis vie valtioilta oikeutta puolustautua hyökkääjää vastaan. Lisäksi se nimenomaisesti sallii myös kollektiivisen itsepuolustuksen.

Peruskirjan mukaisesta kollektiivisesta turvallisuusjärjestelmästä ei ole muita poikkeuksia, joten itsepuolustusargumenttiin on vedottu usein, ja oikeudesta itsepuolustukseen ryhtymiseen on esitetty erilaisia tulkintoja. Harvoin valtioilla on ollut yhtä yksiselitteisiä perusteita ryhtyä aseelliseen itsepuolustukseen kuin Ukrainalla Venäjän hyökkäyksen kohteena.

Kun Suomi ja muut EU-maat ovat antamassa ase- ja materiaaliapua Ukrainalle, ne toteuttavat peruskirjan tarkoittamaa oikeutta kollektiiviseen puolustautumiseen. Se on turvallisuusneuvoston erikseen antamasta valtuutuksesta riippumaton. Turvallisuusneuvosto on useasti todennut tämän ”luonnollisen oikeuden” olevan voimassa, esimerkiksi avustettaessa Kuwaitia Irakin hyökkäyksen jälkeen vuonna 1990 sekä Yhdysvaltoja vuoden 2001 terrori-iskun yhteydessä.

Kansainvälisen tuomioistuimen Nicaragua-ratkaisussa vuonna 1986 tuomioistuin totesi, että kollektiivisen oikeuden käyttöä rajoitti vain kaksi ehtoa: se, että YK:n jäsenvaltioon oli kohdistunut aseellinen hyökkäys, ja se, että hyökkäyksen kohteeksi joutunut valtio oli pyytänyt apua. Toinen valtio ei voi tulla apuun vain oman tilannearvionsa perusteella, eikä apuun tulevan valtion tarvitse itse olla hyökkäyksen tai sen uhan kohteena.

Muut valtiot voivat siis YK:n peruskirjan nojalla auttaa Ukrainaa muun muassa ase- ja materiaalitoimituksilla, kuten useat valtiot – Suomi mukaan lukien – ovat nyt päättäneet tehdä. Olisi nurinkurista, jos hyökkäyksen kohteeksi joutunutta valtiota voitaisiin auttaa lähettämällä joukkoja mutta ei lähettämällä muuta sotilaallista apua.

Kansainvälinen tuomioistuin on muun muassa Nicaragua-tuomiossaan vahvistanut, että laillisella hallituksella on oikeus pyytää ja saada ase- ja materiaaliapua muilta valtioilta. Sama oikeus ei koske hallitusta vastaan toimivia aseellisia ryhmiä, minkä vuoksi Yhdysvallat tuomittiin tuolloin contrasisseille antamansa aseavun ja koulutuksen nojalla laittomasta voimankäytöstä ja Nicaraguan sisäisiin asioihin puuttumisesta. Kun kollektiiviseen itsepuolustukseen osallistutaan materiaaliapua antamalla eikä joukkoja lähettämällä, tämä materiaaliapu ei tee avun antajaa sotaakäyväksi maaksi tai konfliktin osapuoleksi.

Vaikka Venäjän hyökkäys on räikeä kansainvälisen oikeuden ja YK:n peruskirjan loukkaus, se ei tee tyhjäksi peruskirjan määräyksiä tai muuta kansainvälistä oikeutta. Loukkauksia on tapahtunut usein ja monien valtioiden taholta, mutta valtiot ovat yleensä koettaneet perustella toimintaansa oikeuteen vedoten. Myös Venäjä on viitannut peruskirjan itsepuolustusoikeuteen, vaikka ei tätä argumenttia ole kyennyt täsmentämään.

Niin kylmän sodan kriisit kuin esimerkiksi Vietnamin sota jättivät suurimman osan kansainvälisiä sopimuksia ja oikeusjärjestelmä voimaan. Näin tulee käymään nytkin. EU:n ja sen jäsenvaltioiden vahva tuki Ukrainalle on tästä voimakas osoitus.

Marja Lehto ja Martti Koskenniemi

Lehto on johtava asiantuntija ulkoministeriössä. Koskenniemi on kansainvälisen oikeuden emeritusprofessori.

Vieraskynät ovat asiantuntijoiden puheenvuoroja, jotka HS:n toimitus on valinnut julkaistaviksi. Vieraskynissä esitetyt mielipiteet ovat kirjoittajien omia näkemyksiä, eivät HS:n kannanottoja. Kirjoitusohjeet: www.hs.fi/vieraskyna/.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Luetuimmat - Mielipide