Pitääkö meidän aina vain pelätä venäläisiä?

Haluaisin ymmärtää tavallisia venäläisiä, mutta se on vaikeaa.

23.3. 2:00 | Päivitetty 23.3. 9:44

Ukrainan sodan seurauksena yhteyksiä Venäjälle katkotaan nyt nopeasti. Raakaa väkivaltaa käyttävä maa eristetään, mutta se pysyy jatkossakin naapurinamme. Haluaisin ymmärtää tavallisia venäläisiä, mutta se on vaikeaa.

Ukrainan sota herättää voimakkaita tunteita, vihaa ja pelkoa. Ryssävihaan lankeaminen olisi sama kuin antaisi Vladimir Putinille aseen käteen. Hänhän on pelotellut kansansa uskomaan, että länsimaat vihaavat heitä. Mutta pitääkö meidän aina vain pelätä venäläisiä?

Suomalaisten Venäjän-tuntemusta on kehuttu maailmalla. Varmasti Venäjään perehtyneet asiantuntijat tuntevat maan ja sen kansan hyvin, mutta veikkaan, että suurin osa meistä muista on pinnallisen tietämyksen varassa. Niin olen minäkin.

Ymmärrystä voi tietenkin lisätä opiskelemalla historiaa, kieltä ja kulttuuria. Renessanssi, uskonpuhdistus ja valistus eivät koskaan yltäneet Venäjälle. Se selittää jo paljon. Mongolivallan ajoista lähtien hallinto on kuulemani mukaan nojannut valehteluun, korruptioon ja väkivaltaan. Mutta onko Venäjä yhä historiansa vanki?

Muutama vuosi sitten luin Ukrainassa syntyneen Nobel-palkitun kirjailijan Svetlana Aleksijevitšin teoksen Neuvostoihmisen loppu. Kirjassa tavalliset ihmiset kertovat elämästä Neuvostoliitossa ja mitä tapahtui, kun valtio hajosi. Vuosina 1999–2012 tehdyt haastattelut olivat paikoin niin järkyttäviä, että lukemisessa oli pidettävä hengähdystaukoja.

Vanhempien ihmisten tarinoissa toistuivat sorto, nälänhätä ja joukkomurhat, mutta samalla suuri ylpeys isänmaasta. Kävi selväksi, että Neuvostoliiton hajoaminen johti heidän mielestään sekasortoon. Se, minkä me näimme orastavana demokratiana, olikin monille syvä järkytys. Putinin viesti neuvostonostalgiasta upposi otolliseen maaperään. Itsevaltius ja korruptio jatkuvat.

Aleksijevitšin kirja osoitti myös, miten venäläiset ovat tottuneet elämään kahdessa todellisuudessa. Kodin ulkopuolella toistetaan virallista liturgiaa, mutta kotona keittiönpöydän ääressä puretaan tunteet, kerrotaan todelliset mielipiteet ja nauretaan vallanpitäjille.

Olisikin kiinnostavaa päästä kuuntelemaan nyt, mitä siellä keittiönpöytien ääressä oikein jutellaan. Mihin tietoon venäläiset luottavat ja mitä he oikeasti ajattelevat tästä kaikesta?

Kirjoittaja on HS:n pääkirjoitustoimittaja.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Luetuimmat - Mielipide