EU:n puolustuspolitiikka muuttuu Ukrainan sodan seurauksena

Sodan vaikutukset EU:hun ovat samanlaisia kuin Neuvostoliiton ja Varsovan liiton hajoamisen aikaan kolme vuosikymmentä sitten.

25.3. 2:00 | Päivitetty 25.3. 10:10

EU:n puolustusulottuvuutta on kehitelty vuosikymmeniä Yhdysvaltojen tarjoaman sotilaallisen pelotteen suojissa. EU on voinut pitkään suunnata turvallisuuspoliittisen toimintakykynsä alueensa ulkopuolisiin kriiseihin, kun Nato on vastannut Yhdysvaltojen johdolla useimpien jäsenmaiden alueellisesta koskemattomuudesta.

Venäjän sota Ukrainaa vastaan on muuttanut asetelman lopullisesti. Vladimir Putinin Venäjä on osoittanut, millä keinoilla se on jatkossa valmis turvaamaan etupiirikseen määrittelemänsä alueet. Kansainvälisen oikeuden keskeiset normit tai Venäjän viimeksi vain kymmenen vuotta sitten allekirjoittamat Etyjin perusperiaatteet eivät paina Putinin hallinnon vaakakupissa mitään.

Sodan vaikutukset EU:hun ovat samanlaisia kuin Neuvostoliiton ja Varsovan liiton hajoamisen aikaan kolme vuosikymmentä sitten. EU:hun kohdistuu nyt odotuksia, joille se ei voi kääntää selkäänsä. EU joutuu ottamaan isomman roolin itäisen kumppanuuden maiden – Ukrainan, Georgian ja Moldovan – sitomiseksi unionin yhteistyön ja keskinäisriippuvuuden järjestelmään. Se edellyttää EU:n turvallisuus- ja puolustuspolitiikan asemoimista uudelleen.

Ukrainan sodan jälkeisessä Euroopassa Naton rooli on keskeinen. Luja transatlanttinen yhteistyö muodostaa pidäkkeen Venäjän aggressioille ja auttaa EU:ta tukemaan itäisiä naapurimaitaan. Yhdysvallat joutuu kuitenkin jatkossakin sitomaan sotilaallisia voimavarojaan Kiinan vaikutusten patoamiseksi Aasian ja Tyynenmeren alueella. Kiina tulee lujittamaan toimiaan, joilla pyritään rapauttamaan Ukrainan sodan myötä vahvistuneen lännen yhtenäisyyttä.

Myös EU on nyt lisääntyvässä määrin Venäjän vaikuttamisyritysten kohteena. EU haastaa omalla roolillaan Venäjän etupiiripolitiikan, mikä vahvistaa unionista venäläisessä propagandassa piirrettyä viholliskuvaa. Ulko- ja turvallisuuspoliittisissa kysymyksissä EU:ta ja sen toimintakykyä on helpompi horjuttaa kuin Natoa. EU:ta heikentää myös, ettei unionin yhteinen viesti omasta sotilaallisesta toimintakyvystään ole selkeä.

EU joutuu lopulta asettamaan täyden suurvaltapotentiaalinsa Naton tueksi. Tämä edellyttää samanlaista unionin poliittisen ja strategisen olemuksen uudelleenarviointia, joka tehtiin kylmän sodan raunioilla. Nyt kohteena ovat aiempaa vahvemmin unionin turvallisuus- ja puolustuspoliittiset tarpeet ja toimintakyky.

EU joutuu pohtimaan, millaisilla välineillä unioni tukee itäisten kumppanimaiden kanssa mahdollisesti käynnistettäviä jäsenyysprosesseja. Lisäksi EU joutuu laatimaan aiempaa paremmat askelmerkit yhteiselle toiminnalleen hybridiuhkaoperaatioiden varalta. Jos Venäjä haluaa välttää Naton kollektiivisen puolustuksen aktivoinnin, se todennäköisesti lisää toimia, joita ei tulkita suoraksi sotilaalliseksi aggressioksi.

EU haastaa omalla roolillaan Venäjän etupiiripolitiikan.

EU:n tulee kuitenkin myös kyetä viestimään, miten se varautuu puolustamaan aluettaan ja rajojaan sekä poliittista integriteettiään Naton rinnalla. EU:lla on riittäviä välineitä uskottavan pelotteen rakentamiseksi vihamielistä toimintaa vastaan ja nykytilanteessa myös tarve käyttää niitä. EU:n yhteinen valmius ja varautuminen ulkoisten uhkien varalle on nostettava unionin politiikan keskiöön. EU:n monimutkaista järjestelmää jäsenmaiden sotilaallisten voimavarojen koordinoiduksi kehittämiseksi on virtaviivaistettava, ja se on tuotava paremman strategisen suunnittelun alaisuuteen.

EU-maiden alkuviikosta hyväksymä strateginen kompassi sisältää monia askelia oikeaan suuntaan. Sen hyödyt riippuvat lopulta jäsenmaiden kyvystä panna sovittuja toimia täytäntöön sekä kyvystä ylläpitää sodan aikana vahvistunutta poliittista yhtenäisyyttä.

Euroopan vakauden tukemiseen tarvitaan sekä EU:n että Naton voimavarat. Nato tuo Eurooppaan välttämättömän Yhdysvaltojen panoksen. EU laajentaa läntisiin arvoihin nojaavaa keskinäisriippuvuuden järjestelmää, jonka suojaamiseen tarvitaan myös unionin omaa sotilaallista panosta.

Teija Tiilikainen

Kirjoittaja on Euroopan hybridiuhkien torjunnan osaamiskeskuksen johtaja.

Vieraskynät ovat asiantuntijoiden puheenvuoroja, jotka HS:n toimitus on valinnut julkaistaviksi. Vieraskynissä esitetyt mielipiteet ovat kirjoittajien omia näkemyksiä, eivät HS:n kannanottoja. Kirjoitusohjeet: www.hs.fi/vieraskyna/.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Luetuimmat - Mielipide