Taloyhtiöissä ylimielisyys voi synnyttää konfliktien kierteen

Yhtä paljon kuin teknistä osaamista taloyhtiön hallituksessa tarvitaan viestintä- ja vuorovaikutustaitoja.

26.3. 2:00

Asuntosijoittaja Miika Vuorensolan mielestä ymmärtämättömyys asuntojen remonttitarpeita kohtaan keskittyy ”mummoihin”, joita sijoittajan mukaan ”kiinnostavat vain puskat pihoilla” (HS 24.3.). Tulkitsen kommentin niin, että tietämättömyys kiinteistönhoidosta olisi sidoksissa sukupuoleen ja ikään ja että taloyhtiön pihan hoito olisi jotenkin toisarvoista.

Olen vakuuttunut, että ulkopuolinen sijoittaja voi tuoda taloyhtiön hallintoon osaamista, joka hyödyttää kaikkia osakkaita. Parhaimmillaan hänessä yhdistyvät sekä terve halu kartuttaa omaisuuden arvoa että huomata asioita, joille yhtiön huoneistoissa asuvat osakkaat voivat sokeutua.

Väitän kuitenkin, että yhtä paljon kuin teknistä osaamista taloyhtiön hallituksessa tarvitaan viestintä- ja vuorovaikutustaitoja, kykyä havainnollistaa ymmärrettävästi esimerkiksi remonttitarpeet, ja lopulta hyväksyä päätös, joka yhdessä tehdään.

Jos ulkopuolinen ammattitaito tarjoillaan yläviistosta ja muita osakkaita halveksuen, on riski, että tarpeellinenkin kehitys pysähtyy siihen. Ja näin voi syntyä turha konfliktien kierre.

Toivotan oman taloyhtiöni hallitukseen tervetulleeksi henkilön, joka esittää muutoksia myös ”laatikon ulkopuolelta” ja perustelee ne hyvin. Viimeistään HS:n jutun lukeneena osaan nyt testata myös mahdollisten kandidaattien elämänkokemusta, kykyä arvostaa erilaisia ihmisiä ja taitoa sanoittaa osaamisensa maanläheisesti ja kohteliaasti.

Päivi Mononen-Mikkilä

HHJ (hyväksytty hallituksen jäsen)

Helsinki

Lukijan mielipiteet ovat HS:n lukijoiden kirjoittamia puheenvuoroja, joita HS:n toimitus valikoi ja toimittaa. Voit jättää mielipidekirjoituksen tai tutustua kirjoitusten periaatteisiin osoitteessa www.hs.fi/kirjoitamielipidekirjoitus/.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Luetuimmat - Mielipide