Vegaani­ruoka­valiota voi noudattaa myös hammas­ystävällisesti

Hammaseroosioon vaikuttavista asioista moni ei liity ruokavalioon.

Makaronilaatikkoa soijarouheesta.

26.3. 14:45

Vegaaniruokaa kokeillut Anne Haikola sai tietää kärsivänsä hampaiden eroosiosta, ja päätteli, että hänen on valittava hampaiden terveyden ja ruokavalion välillä (HS 20.3.). Näin ei toki ole, vaan vegaaniruokavaliota voi noudattaa myös hammasystävällisesti.

Hampaiden eroosio on yleistyvä ongelma, jota on havaittu 10–80 prosentilla tutkituista 2000-luvulla eri puolilla maailmaa tehdyissä tutkimuksissa. Kasvissyöjien osalta tutkimusta on vähän, vegaanien hammasterveydestä ei juuri lainkaan. Vuonna 2020 julkaistun systemaattisen kirjallisuuskatsauksen mukaan kasvissyönti saattaa lisätä eroosion riskiä. Katsauksen tutkimuksista kuitenkin yli puolet oli tehty kehitysmaissa, osa oli yli 30 vuotta vanhoja ja mukana oli erilaisia kasvisruokavalioita.

Hammaseroosioon vaikuttavista asioista moni ei liity ruokavalioon. Refluksitauti, syömishäiriöt, jotkin lääkkeet, liian kova hammasharja ja hampaiden pesu heti happamia ruokia sisältävän aterian jälkeen altistavat eroosiolle. Suojaavia tekijöitä ovat muun muassa tasainen ateriarytmi, riittävä syljen eritys, fluorihammastahnan ja ksylitolituotteiden käyttö sekä riittävä veden juominen.

Sitrushedelmien ja happamien juomien, kuten kolajuomien, runsas käyttö ovat tärkeimpiä ruokavalinnoista johtuvia eroosion aiheuttajia. Nämä voivat olla ongelmana missä ruokavaliossa tahansa. Hyvin koostetussa vegaaniruokavaliossa eläintuotteiden tilalla ei tietenkään syödä happamia hedelmiä, vaan kasvikunnan proteiinin lähteitä. Hammasterveyden kannalta ei liene eroa siinä, onko makaronilaatikossa soijarouhetta vai jauhelihaa, tai onko leivän päällä tofua vai kananmunaa.

Vegaaniliiton nettisivuilla on kahden suuhygienistiopiskelijan kirjoittama artikkeli suunterveydestä. Toivomme sen auttavan vegaaneja toteuttamaan ruokavalionsa hammasystävällisesti.

Karla Loppi

puheenjohtaja, Vegaaniliitto

Johanna Kaipiainen

elintarviketieteiden maisteri, laillistettu ravitsemusterapeutti, Helsinki

Lukijan mielipiteet ovat HS:n lukijoiden kirjoittamia puheenvuoroja, jotka HS:n toimitus on valinnut ja toimittanut. Voit jättää mielipidekirjoituksen tai tutustua kirjoitusten periaatteisiin osoitteessa www.hs.fi/kirjoitamielipidekirjoitus/.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Luetuimmat - Mielipide