Mistä saisin tuoretta kotimaista silakkaa?

Olen lähtenyt ostamaan silakoita mutta palannut kotiin Norjan lohta paketissa.

Itämeren silakkaa.

29.3. 2:00

Nyt ennakoidaan ruokakriisiä ja halutaan varmistaa maataloustuotteiden ja tuoreen villikalan saatavuus.

Täytin 11, kun viimeiset saksalaiset siirtyivät Norjan puolelle. Ruoasta oli puute, mutta kotimaista kalaa oli runsaasti tarjolla. Silakka tuli puuveneillä Kauppatorin rantaan. Parhaina päivinä veneitä oli toistakymmentä.

Nyt näen ikkunani alla Hakaniemen torin ja Kauppahallin. Monena viikkona olen lähtenyt silakan ostoon mutta palannut kotiin Norjan lohta paketissa. Torilla ja hallissa viisi yritystä myy kalaa, mutta vain yksi niistä tarjosi kysymääni. Violettina loistavat kiduskannet kielivät siitä, että kala oli ollut maissa pitkään. Jätin ostamatta.

Äitini oli siuntiolaisen kalastajan tytär, ja kalakulttuurini on häneltä peräisin. Äitini kertoi, että 1940-luvulla torireissun jälkeen siat saattoivat herkutella myymättä jääneillä kaloilla. Perunanistutuksessa kaloja saatettiin panna myös vakojen pohjalle lannoitteeksi.

Vaasalainen savustettu Bökling on vastustamaton herkku, mutta se on kallista ja voi tulla perattuna jopa lohifilettä kalliimmaksi.

Halstrattu silakka on todella herkullista ja terveellistä. Ongelma on, mistä saan halsterin. Nykyiset parilat on tarkoitettu paistinuuniin, ne ovat liian leveitä kakluuniin. Kala pitää halstrata hehkuvalla hiilloksella, jotta maku jalostuisi. Väänsin kapean halsterin rautalangasta.

Herkkua on myös muheva lahna tai siika: suolista, ota kidukset pois ja hiillosta kala suomustamatta. Syödessä kovettunut kuori avataan kuin saranoidun korulippaan kansi.

Nyt ennustetaan pulakautta ja kannustetaan siirtymään kotimaiseen kalaan. Kunpa joku vielä kertoisi, mistä sitä saa.

Olavi Lindholm

isovaari, Helsinki

Lukijan mielipiteet ovat HS:n lukijoiden kirjoittamia puheenvuoroja, jotka HS:n toimitus on valinnut ja toimittanut. Voit jättää mielipidekirjoituksen tai tutustua kirjoitusten periaatteisiin osoitteessa www.hs.fi/kirjoitamielipidekirjoitus/.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Luetuimmat - Mielipide