Vapaa markkinatalous on yhä vähemmän vapaata

Ilmastonmuutoksen, koronan tukahduttamisen ja Venäjän patoamisen nimissä tehtävä julkinen ohjailu ja sääntely pienentävät elintilaa.

31.3. 2:00 | Päivitetty 31.3. 9:40

Vapaan markkinatalouden ekologinen lokero kutistuu. Ilmastonmuutoksen, koronan tukahduttamisen ja Venäjän patoamisen nimissä tehtävä julkinen ohjailu ja sääntely pienentävät elintilaa.

Valtiovetoinen talous oli vahvimmillaan toisen maailmansodan jälkeen. Pienten pääomien Suomi loi teollisuuden perustansa valtion ohjailussa, ja valtionyhtiöt olivat selkärankana. Minne presidentti kädellään osoitti, sinne tehtiin terästehdas. Ydinvoimala tilattiin sieltä, mistä se hallituksen ja presidentin mielestä piti tilata. Samoin toimivat muutkin Euroopan maat teollistamisessaan.

Markkinatalouden esteitä alettiin purkaa 1980- ja 1990-luvuilla. Suomessa näkyvin liikahdus oli se, kun rahamarkkinat avattiin 1990-luvun taitteessa. Vuosituhannen alussa yksityistettiin ja sääntelyä kevennettiin kaikkialla, jotta vapaa markkinatalous voisi tehdä ihmeitään.

Finanssi- ja velkakriisi alkoivat kääntää suuntaa. Rahamarkkinoille luotiin sääntelyä, jolla pyrittiin varmistamaan, että kriisi ei uusiutuisi. EU-maat ja unionin koneisto loivat järjestelyt ja ehdot, joita kuuliaisesti noudattamalla ylivelkaantuneet maat saisivat apua.

Suunnanmuutokseen hätisti myös Kiina. Kiina tuki yrityksiään niiden maailmanvalloituksessa. Kiina siirtyi yhä korkeamman teknologian tuontiin – lännen osaamisalueelle. Kiinalaiset pystyivät tekemään samaa halvemmalla, mutta valtion tukemina. Kiinalaiset firmat alkoivat ostella lännestä tarvitsemiaan yhtiöitä ja lähestyä ostoslistoineen kohteita, joita lännessä pidettiin strategisina: esimerkiksi puolustusvälineiden rakentajia, viestintäteknologiaa ja satamia. Tarvittiin rajoituksia.

Pandemia ja ilmastonmuutos käänsivät suuntaa lisää. Sääntely, ohjailu ja valtioiden tahto ajoivat vapaata markkinataloutta yhä ahtaammalle. Valtiot haluavat tämän ja tulevien pandemioiden tukahduttamiseksi puuttua rokotteiden ja lääkkeiden valmistamiseen. Valtion hoputuksessa pitäisi syntyä myös puolijohteita ja akkuja sähköautoihin, jotta tuotantoketjut olisivat nykyistä vakaammat ja paremmin lännen hallussa.

Pandemian vaurioiden korjaamisen nimissä EU-maat hyväksyivät usean sadan miljardin euron elpymispaketin. Paketti ei oikeastaan liity pandemiaan, vaan ilmastonmuutokseen. Rahaa jaetaan EU:n valvonnassa unionin oikeaksi katsomiin, teollisuuden vihreää moderniutta lisääviin hankkeisiin.

EU ja Euroopan keskuspankki kertovat rahalle, minne sen olisi parasta mennä. Suuntaviitat pääomille on rakennettu unionin taksonomioihin – luokitteluihin, jotka kertovat, mitkä ovat ilmastoa suojelevia hankkeita ja mitkä eivät.

Vuoden alussa EU:ssa vetovastuun otti Ranska. Ranska ja Saksa haluavat viedä EU:n teollisuus- ja kilpailupolitiikkaa eurooppalaista teollisuutta suojelevaan suuntaan. Siis paremmin valtiollisia intressejä toteuttavaksi.

Venäjän vastaiset pakotteet lisäävät ohjailua nopeasti ja paljon. Viime viikon EU-huippukokouksen mukaan suorat tuet kuluttajille, verohelpotukset, valtiontuet sekä hintoja koskevia rajoitukset ovat ihan käypiä keinoja, kun energian hinnan nousua hillitään.

Täysin vapaata markkinataloutta ei ole ollut koskaan eikä missään. Valtion roolin nousu ei välttämättä ole edes huono ratkaisu. Venäjän patoamisessa se on jopa välttämätöntä. Mutta ei se ihan riskitönkään kehityssuunta ole. EU:ssa Ranskan ja Saksan toivoma suunta kasvattaisi ennen kaikkea näiden valtioiden voimaa pienempien maiden ja kuluttajan kustannuksella.

Valtiot ja EU eivät ole erityisen hyviä poimimaan voittajia. Jos ilmastopolitiikkaa, taksonomioita ja rahaohjauksen viittoja olisi rakenneltu 20 vuotta sitten, investointeja olisi ohjailtu esimerkiksi dieselautojen valmistukseen ja ydinvoimaloiden alasajoon. Saksan energiapolitiikan suurin virhe, ydinvoimasta luopuminen, tehtiin poliittisista syistä, ei markkinatalouden logiikalla. Nyt virheestä kärsii koko Eurooppa, kun energian hinta nousee kaikkialla ja Venäjän-vastaisia pakotteita on vaikea edistää Saksan kaasuriippuvuuden vuoksi.

Kirjoittaja on HS:n pääkirjoitustoimittaja

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Luetuimmat - Mielipide