Kun koukuttava televisiosarja päättyy, ihminen kohtaa pienen kriisin, ja sille on keksitty oma termikin

Me ihmiset hahmotamme maailmaa tarinoiden kautta. Kun hyvä tv-sarja päättyy, menetys jäljittelee pahimmillaan aitoa surua. Se on vaikea paikka.

4.4. 2:00 | Päivitetty 4.4. 10:29

Kun pandemia alkoi, tutustuin uusiin ystäviin. Kriisin keskellä kaipasin välillä jotain muuta ajateltavaa.

Ted, Robin, Lily, Marshall ja Barney tulivat elämääni. Suhteemme oli leppoisa ja lämmin, tapasimme 208 kertaa. Ehdin jo tottua rutiiniin, jossa vietimme päivittäin aikaa yhdessä.

Yhtäkkiä emme enää tavanneet.

Puhun tietenkin tv-sarjan hahmoista, sillä olen viime aikoina löytänyt itseni yhä useammin television äärestä. Kuin suoja­mekanismina turvattomalle maailman­tilanteelle olen uppoutunut välillä niin syvälle tarinoihin, että suhde fiktiivisiin hahmoihin on alkanut tuntua todelliselta.

Ja kun koukuttava sarja päättyy, mielen valtaa kumma tyhjyys ja haikeus. Aitoa jäljittelevä luopumisen tuska, melkein kuin menettäisi rakkaan ystävän. Aluksi tuntuu vaikealta löytää valjusta kaurapuuroarjesta tilalle mitään yhtä kiinnostavaa.

Ilmiölle on keksitty nimikin: post-series depression. Kysyin kahdelta psykologilta, mistä on kyse. Sain kuulla, että ilmiö on yleinen.

”Me ihmiset peilaamme itseämme kulttuurisiin tuotteisiin. Olemme olentoja, jotka hahmottavat maailmaa tarinoiden kautta. Sarjan loppuminen voi tuntua siltä kuin menettäisi palan jotain maagista, jotain itsestään, minkä löysi sarjaa katsomalla”, sanoo psykologi Anne Haikola.

Hyvät tarinat rakennetaan niin, että niihin jätetään sopivia tietoaukkoja.

Miksi ihminen sitten koukuttuu tv-sarjoihin? Hyvät tarinat rakennetaan niin, että niihin jätetään sopivia tietoaukkoja. Ihmiselle tulee suuri tarve saada käsiinsä puuttuva tiedonmurunen.

Viime vuonna tutustuin ökyrikkaaseen Royn perheeseen. Ensimmäisten jaksojen aikana en päässyt kiinni hengästyttävään dialogiin, mutta sen jälkeen jäin pahasti koukkuun.

Uteliaisuus oli herännyt.

”Uteliaisuuden motivoiva voima näkyy myös aivotasolla. Kun ihminen on utelias, aivojen mielihyväkeskus aktivoituu. Tämä vaikuttaa siihen, miksi uteliaisuus motivoi meitä”, sanoo psykologi Hanna Siefen.

Pitkitin suhteemme päättymistä säännöstelemällä viimeisiä jaksoja. En ahminut kaikkia putkeen vaan pidin välissä usean päivän tauon. Kuuntelin sarjan soundtrackia ja surin jo etukäteen kaiken loppumista.

Kollega huomautti, että touhuni kuulostaa erikoiselta kidutuksen muodolta. Sitä se ehkä olikin. Viimeisen jakson jälkeen velloin alakulossa aikani, kunnes löysin uteliaisuuteni uudelleen.

Lohdullista on, että suoratoisto­palveluista löytyy aina uusia ystäviä.

Kirjoittaja on HS:n lifestyletoimituksen uutispäällikkö.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Luetuimmat - Mielipide