Kuormittavassa tilanteessa olisin kaivannut huolenpitoa ja turvaa

Olen joutunut kokemaan, kuuntelemaan ja katsomaan asioita, jotka ovat valtaosalle ihmisistä tuttuja vain elokuvista.

6.4. 2:00

Minua liikutti nimimerkin Kuolemanväsynyt äiti mielipidekirjoitus (HS 3.4.). Meitä väsyneitä äitejä ja isiä on paljon, ja osin syyt ovat sellaisia, ettei tätä kuormaa voi esimerkiksi työpaikalla jakaa.

Itse kuulun ihmisryhmään, joka on joutunut vellovaan kuonamereen oman lapsen huumeidenkäytön takia. Pahimpina aikoina nukuin kolmen tunnin yöunia ja lähdin töihin – työpaikkani kun oli minulle ainoa terveen maailman normaaliuden tyyssija. En halunnut sairauslomaa vaan sinnittelin.

Olen joutunut kokemaan, kuuntelemaan ja katsomaan asioita, jotka ovat valtaosalle ihmisistä tuttuja vain elokuvista. Kaikki raaka väkivalta ja muu rikollisuus on muuttunut pikkuhiljaa tavallisiksi huumemaailmaan liittyviksi seikoiksi. Tämä ongelman pitkäkestoisuus – usein puhutaan vuosikymmenistä – myös uuvuttaa. Paksu suojapanssari voi alkaa ruostua.

Sain lähetteen Kela-korvattavaan terapiaan pahimpana aikana, mutta vasta näin jälkeenpäin ymmärrän, miksi se ei kohdallani silloin toiminut. Olisin tarvinnut turvaa, huolenpitoa, unta. Minut olisi pitänyt ottaa jonnekin pois tästä aivoja kuormittavasta vaikeasta elämäntilanteesta. Ihanteellista olisi jokin hätäaputoimisto, jonka puoleen voisi kääntyä. Pelkkä myötäeläminen ei usein auta, vaan tarvittaisiin siivousapua, elokuvia, teatteria ynnä muuta sellaista.

Kuin ihmeen kaupalla olen selvinnyt tähän asti. Vertaistuki on ollut kaikkein parasta tukea. Valitettavasti läheisen ystävän perheessä on ollut sama ongelma ja olemme toistemme tukena päivittäin. Sekä Nuorten ystävien ja Kriisikeskuksen että seurakunnan järjestämä vertaistuki on ollut korvaamatonta. Mistä psyykkisesti oireilevan lapsen tai nuoren äiti tai isä saisi apua?

Mirjam Sumu

Julkaisemme kirjoituksen

poikkeuksellisesti nimimerkillä.

Lukijan mielipiteet ovat HS:n lukijoiden kirjoittamia puheenvuoroja, joita HS:n toimitus valikoi ja toimittaa. Voit jättää mielipidekirjoituksen tai tutustua kirjoitusten periaatteisiin osoitteessa www.hs.fi/kirjoitamielipidekirjoitus/.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Luetuimmat - Mielipide