Kiinan on vaikea asettua länsimaiden puolelle Ukrainassa

Kiina on käytännössä ja retorisesti sitonut itsensä Venäjään. Yhdysvaltoja pidetään epävakauden aiheuttajana.

9.4. 2:00

Ukrainan sodan myötä poliittinen juopa länsimaiden ja Kiinan välillä kasvaa edelleen. Euroopassa on vaikea käsittää, miksi Kiinan on niin hankalaa selkeästi tuomita Venäjän toimia. Vielä vaikeampi olisi ymmärtää suoranaista tukea hyökkäyssodalle.

Kiinan johtajat suhtautuvat vakauteen lähes pakkomielteisesti. Länsimaissa ajatellaan yleisesti, että Kiina ei halua vaarantaa taloudellista vakautta. Markkina-alueena länsi on Kiinalle paljon tärkeämpi kuin Venäjä, joten näyttäisi ilmeiseltä, että Kiinan ei kannata vaarantaa länsisuhteitaan.

Taloudellinen vakaus ei kuitenkaan ole Kiinan johdolle itseisarvo, vaan keino turvata poliittinen vakaus – eli kommunistipuolueen ja sen ylimmän johdon asema. Tätä asemaa voivat horjuttaa muutkin asiat.

Vakauteen kuuluu tarkoin vaalittu mielikuva siitä, että puolueen johto tietää mitä tekee. Siksi Kiinan johdon on vaikea luopua nollakoronastrategiastaan, jonka piti osoittaa Kiinan järjestelmän ylivertaisuus.

Ulkopolitiikassaan Kiina tekee harvoin kovin äkkinäisiä suunnanmuutoksia, vaikka teoriassa autoritaaristen valtioiden on helpompi toteuttaa muutoksia. Kiinan ulkopoliittinen retoriikka toistaa osin yhä jo 1950-luvulta lähtöisin olevia periaatteita. Vakautta sekin pyrkii viestimään.

Yhdysvallat näkee nykyisin Kiinan ja Venäjän pääasiallisina strategisina kilpailijoinaan ja turvallisuusuhkinaan. Kiinan ulko- ja talouspolitiikka on viime vuosina viritetty vastaamaan Yhdysvalloista tulevaan paineeseen. Tässä asetelmassa Venäjän merkitys Kiinalle on kasvanut.

Kiinan ja Venäjän tiivistynyt turvallisuussuhde ei ole muodollinen puolustusliitto. Kiina vastustaa Naton kaltaisia sotilaallisia liittoumia, joita se pitää kylmän sodan jäänteinä. Suhde Venäjään on Kiinan ainoa todellinen strateginen kumppanuus, jota vahvistettiin Ukrainan sodan kynnyksellä johtajien yhteisellä julkilausumalla.

Kiina on käytännössä ja retorisesti sitonut itsensä Venäjään. Kiinan johtajilla on kirkkaasti mielessä, että Yhdysvaltojen päävastustaja on edelleen Kiina. Miksi tukea kovia sanktioita, joita voitaisiin käyttää myös Kiinaa vastaan? Jos Venäjä häviää Ukrainassa, Kiinankin asema heikkenee.

Krimin kuulumista Venäjälle Kiina ei ole tunnustanut. Sen sijaan Kiina on tunnustanut Ukrainan ja puhunut valtioiden suvereniteetin kunnioittamisesta sekä puuttumattomuudesta valtioiden sisäisiin asioihin. Kiinan johdossa on nyt kuitenkin ehkä alettu nähdä Ukrainan tilanne toisessa valossa. Sodan uudessa kiivaammassa vaiheessa Kiinassa toistetaan paljon venäläisiä näkemyksiä Ukrainasta.

Kiinan valtiollinen media ja kiinalaiset kansainvälisen politiikan asiantuntijat pitävät sodan perimmäisenä syynä Yhdysvaltoja ja Naton laajentumista. Venäjän turvallisuushuolia ymmärretään. Yhdysvaltoja pidetään siis epävakauden aiheuttajana.

Kiina tekee harvoin kovin äkkinäisiä suunnanmuutoksia.

Ukrainan nähdään olevan nuori ja vähän keinotekoinen valtiomuodostelma, joka kuuluu historiallisesti Venäjän yhteyteen. Tässä voi kuulla kaikuja Taiwanin kysymyksestä. Separatismia Kiina ei hyväksy, jälleenyhdistäminen emomaahan on toinen asia.

Viime vuosien moraalisesta retoriikasta huolimatta Kiinan ulkopoliittinen laskelmointi on raadollista. Yhä raaemmassa sodassa ristiriita sanojen ja tekojen välillä kasvaa kasvamistaan.

Kiinassa järjestetään syksyllä tärkeä puoluekokous. Joka toisessa puoluekokouksessa – kymmenen vuoden välein – nähdään yleensä isompia muutoksia puoluejohdossa. Vaakakupissa on Xi Jinpingin uudelleenvalinta poikkeuksellisesti kolmannelle pääsihteerikaudelle.

Kiinalainen kasvojen säilyttämisen tarve ymmärretään länsimaissa usein väärin. Kun ylin johtaja on antanut itsestään kaikkivoipaisen kuvan ja pyrkii varmistamaan jatkonsa, kasvojen säilyttämisellä on silti merkitystä.

Ennen puoluekokousta Kiinan johdon on vaikea myöntää isoja virhearvioita Venäjän tai koronavirusstrategian suhteen. Virheiden myöntäminen saattaisi asettaa Xin alttiiksi puolueen sisäiselle kritiikille. Silti Pekingissä pohditaan nyt varmasti, mitä sitoutumisesta Venäjään seuraa.

Mikael Mattlin

Kirjoittaja on valtio-opin professori Turun yliopistossa.

Vieraskynät ovat asiantuntijoiden puheenvuoroja, jotka HS:n toimitus on valinnut julkaistaviksi. Vieraskynissä esitetyt mielipiteet ovat kirjoittajien omia näkemyksiä, eivät HS:n kannanottoja. Kirjoitusohjeet: www.hs.fi/vieraskyna/.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Luetuimmat - Mielipide