Nato lisäisi liikkumavaraa maanpuolustus­järjestelmämme kehittämisessä

14.4. 2:00

Natoon liittymisen hyödyistä ja haitoista käydään kiivasta keskustelua. On kuitenkin yksi seikka, joka puhuu Natoon liittymisen puolesta mutta jota ei ole minusta vielä riittävästi tuotu esille. Se on suurempi liikkumavara maanpuolustusjärjestelmämme kehittämisessä, kun Suomella olisi Naton 5. artiklan mukaiset turvatakuut.

Esimerkiksi sukupuolten välistä epätasa-arvoa aiheuttavan vain miehiä koskevan asevelvollisuuden korjaaminen vapaaehtoisuuteen perustuvalla tai sukupuolineutraalisti valikoivalla järjestelmällä olisi helpompaa, kun maanpuolustuksen tason heikkenemistä ei tarvitsisi pelätä turvatakuiden ollessa voimassa. Vaikka vapaaehtoisia sotilaita ei heti muutosten jälkeen olisikaan tarpeeksi, ei se olisi katastrofi, jos maata olisivat puolustamassa myös kaikkien muiden Nato-maiden sotilaat.

Lisäksi Naton jäsenenä puolustusbudjetin pitäminen kahdessa prosentissa bruttokansantuotteesta vaatisi uusia rahallisia panostuksia maanpuolustukseen pitkällä aikavälillä. Tämän voisimme aloittaa vaikka reilulla korotuksella varusmiesten naurettavan pieniin päivärahoihin.

Elias Mäntynen

korkeakouluopiskelija, reservin kaartinjääkäri, Helsinki

Lukijan mielipiteet ovat HS:n lukijoiden kirjoittamia puheenvuoroja, jotka HS:n toimitus on valinnut ja toimittanut. Voit jättää mielipidekirjoituksen tai tutustua kirjoitusten periaatteisiin osoitteessa www.hs.fi/kirjoitamielipidekirjoitus/.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Luetuimmat - Mielipide