Erityistä tukea tarvitsevan nuoren opintie tyssää usein tiedon puutteeseen

Tuntuu uskomattomalta, ettei sopivan opiskelupolun löytämiseen ole saatavilla apua.

16.4. 2:00

Pojallani on diagnosoitu toiminnanohjauksen ja keskittymisen haaste kouluiässä. Hän opiskeli yläasteen jälkeen datanomin tutkinnon. Oltuaan muutaman vuoden töissä toisella alalla hän on erittäin motivoitunut jatkamaan opintoja.

Oikean alan löytämiseksi poikani on käynyt opinto-ohjauksessa ja yrittänyt selvittää eri vaihtoehtoja. On ollut mahdotonta löytää henkilöä, jolla olisi osaamista erityisongelmien vaikutuksesta opiskeluun ja joka toisaalta tuntisi eri opiskeluvaihtoehdot sekä mahdolliset tukitoimet ja -ohjelmat nuorten auttamiseksi.

Saimme juuri lukea Helsingin Sanomista (3.4.), kuinka paljon esimerkiksi adhd-diagnoosit ovat yleistyneet nuorten parissa. Tuntuu uskomattomalta, ettei sopivan opiskelupolun löytämiseen ole saatavilla apua.

Poikani on kuitenkin omatoimisesti löytänyt päämäärän ja päättänyt hakea ammattikorkeakouluun. Hän on erittäin motivoitunut ja tekee kaikkensa valmistautuakseen pääsykokeisiin, joihin hän on osallistunut jo kahtena aikaisempana vuotena pääsemättä läpi.

Erityishaasteiden takia kokeen matematiikka on osoittautunut hänelle erityisen vaikeaksi. Kun tiedustelin koululta, tarjoaisiko se mitään tukitoimia pääsykokeissa, kehotettiin hakemaan lisäaikaa kokeeseen. Kun ihmettelin, miten jo opiskelemaan päässeitä nuoria tuetaan useilla keinoilla, mutta opiskelemaan haettaessa ei erityistä tukea tarvitseville nuorille ole järjestetty juuri mitään apua, sain koululta tyhjentävän vastauksen: ”Me emme saa rahaa hakijoista, vain valmistuvista.”

Tämä varmasti pitää paikkansa mutta on samalla erittäin huolestuttavaa! Vaarana on, että ne motivoituneet ja lahjakkaat nuoret, joilla on erityishaasteita, päätyvät väliinputoajiksi ja pahimmillaan yhteiskunnan elätettäviksi. Mistä apua näille nuorille?

Umpikujassa

Julkaisemme kirjoituksen

poikkeuksellisesti nimimerkillä.

Lukijan mielipiteet ovat HS:n lukijoiden kirjoittamia puheenvuoroja, joita HS:n toimitus valikoi ja toimittaa. Voit jättää mielipidekirjoituksen tai tutustua kirjoitusten periaatteisiin osoitteessa www.hs.fi/kirjoitamielipidekirjoitus/.

Luitko jo nämä?

Luetuimmat - Mielipide