Kriisien jatkuessa aika on alkanut käyttäytyä omituisesti

Voiko Ukrainan sodan alusta tosiaan olla alle kaksi kuukautta?

22.4. 2:00 | Päivitetty 22.4. 6:33

Aika kuluu kuin siivilä, totesi lapseni kerran. Nauroin sille – joskus aika tuntuu tosiaan valuvan kaikista rei’istä ulos.

Mutta ei aina. Kriisiaikoina aika käyttäytyy omituisesti.

Voiko Ukrainan sodan alusta tosiaan olla alle kaksi kuukautta? Päivät ja viikot sodan alkamisen jälkeen ovat olleet tiheitä kuin hiekkaan pakkautuneet sedimentit, tapahtumien ja tunteiden tiivistyneitä kerroksia.

Siitä, kun pääministeri Sanna Marin (sd) sanoi tammikuun loppupuolella Reutersille Suomen liittymisen Natoon olevan ”hyvin epätodennäköistä”, tuntuu olevan vuosi. Ja Suomen politiikassa kokonainen sukupolvi.

Brittiläinen historioitsija Eric Hobsbawm kutsui 1900-lukua lyhyeksi vuosisadaksi. Hän laski sen alkaneen vuonna 1914 syttyneestä ensimmäisestä maailmansodasta ja päättyneen Neuvostoliiton hajoamiseen vuonna 1991. Tuo lyhyt vuosisata saattoi kuitenkin tuntua aikalaisista pitkältä, koska sen sisälle mahtui niin paljon tapahtumia – ja niiden tuottamiin hautoihin kymmeniä miljoonia uhreja.

Ajan tiivistyminen pätee myös kepeisiin asioihin. Amerikkalaisilla tutuilla on vain viikko lomaa vuodessa. He aikatauluttavat joka päivän niin täyteen aktiviteetteja, että suomalaista hirvittää. Missä lepo? Mutta amerikkalaiset laskevat, että intensiiviloma tuntuu todellista kestoaan pidemmältä.

Usein toivonkin, että aikaa saisi manipuloitua.

Lasten kanssa hoitovapaalla aika taas löystyi. Jokainen päivä oli täynnä rattoisia, pitkästyttäviä rutiineja. Aamupuuroa. Tiskausta. Vaipanvaihtoa. Pukemista. Riisumista. Toista vaipanvaihtoa. Pukemista. Mitään ei tapahtunut. Iltapäivän tunnit ennen puolison kotiintuloa olivat kuin tyhjä horisontti merellä.

Usein toivonkin, että aikaa saisi manipuloitua. Lapsuuden loputtomina kesinä olisin pannut sitä pankkiin. Ruuhkavuosina olisin nostanut säästyneitä tunteja aamu-uniin. Nyt ylimääräisiä hetkiä käyttäisi aikamatkalle pois välillä ahdistavasta todellisuudesta.

Väitetään, että on kirous toivottaa kuulijalle ”kiinnostavia aikoja”, koska niitä leimaavat kaaos ja mullistukset. Siunaus siis olisi toivottaa kuulijalle tylsiä aikoja, jolloin aika soljuu kuin se vesi siivilän rei’istä ja katoaa hiljaa viemäriin.

Toisaalta korona-ajan ja sota-ajan matalissa kuukausissa yksittäiset juhlat nousevat piikeiksi kuin vuorenhuiput – ne saattavat olla tunneissa mitaten lyhyitä, mutta niiltä näkee kauas, toiseen todellisuuteen. Siihen, millaista voisi vielä joskus olla.

Kirjoittaja on HS:n toimitus­päällikkö.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Luetuimmat - Mielipide