Ukrainan ja Taiwanin tilanteet muistuttavat yllättävän paljon toisiaan

Ukraina ja Taiwan ovat kumpikin suurvaltanaapurinsa kulttuuripiiriin kytkeytyviä yhteiskuntia, jotka ovat kasvaneet poliittisesti itsenäisiksi.

25.4. 2:00 | Päivitetty 25.4. 10:01

Venäjän hyökkäys Ukrainaan on kirvoittanut mediassa analyyseja siitä, voisiko Kiina toimia samoin Taiwaninsalmella. Taiwan on itsenäisesti hallittu saarivaltio, jonka Kiina katsoo kuuluvan itselleen. Matala-asteinen sodanuhka on leijunut alueella vuosikymmeniä, ja tilanne on viime vuosina jälleen kiristynyt.

Rinnastukset Ukrainaan painottuvat sotilasstrategiseen laskelmointiin: uskaltaisiko Kiina tehdä maihinnousun Taiwaniin, mikä on Taiwanin reservin kunto, tulisiko länsi apuun? Vähemmälle huomiolle on jäänyt ydinkysymys, joka viime kädessä määrittää yhtälön painoarvon: kuinka vertailukelpoisia Ukrainan ja Taiwanin tilanteet pohjimmiltaan ovat?

Vastaus löytyy kylmän sodan jälkeisestä yhteiskuntakehityksestä. Ukraina ja Taiwan ovat kumpikin suurvaltanaapurinsa kulttuuripiiriin kytkeytyviä yhteiskuntia, jotka ovat kasvaneet poliittisesti itsenäisiksi. Niissä on kehittynyt entisestä emämaasta erillinen, demokraattisiin arvoihin pohjaava kansallisidentiteetti. Entiset imperiumit Venäjä ja Kiina näkevät tässä eksistentiaalisen uhan – tapaukset murtavat myyttiä vahvaa keskusvaltaa kaipaavasta suuresta sivilisaatiosta.

Tapauksia erottaa toki se, ettei Taiwan ole virallisesti itsenäinen valtio. Taiwania hallitsee yhä muodollisesti Kiinan tasavalta, jonka hallinto pakeni saarelle menetettyään Manner-Kiinan kommunisteille sisällissodassa vuonna 1949. Kylmän sodan aikana Taiwanin kysymys kiteytyi kahden kilpailevan kiinalaishallinnon kiistaan siitä, kumpi on koko Kiinan oikeutettu edustaja.

Tilanne on kuitenkin muuttunut täysin kylmän sodan ajoista. Kansainvälinen yhteisö tunnusti 1970-luvulla Manner-Kiinan ja katkaisi viralliset siteet Taiwanin tasavaltalaishallintoon, jonka oli sitten pakko kääntää katseensa Kiinasta omaan yhteiskuntaansa. Ulkoinen ja sisäinen paine pakottivat Kuomintang-puoluevaltion demokratisoitumaan 1980-luvulta alkaen. Alkoi ”paikallistuminen” (bentuhua), jonka myötä painopiste hallintorakenteissa, kulttuurissa ja kansalaisyhteiskunnassa siirtyi Taiwaniin itseensä.

Taiwaninsalmella on leijunut sodanuhka.

Seurauksena oli uusi, kansalaispoliittinen taiwanilainen identiteetti, joka syrjäytti kiinalaisen kulttuuritaustan yhteiskunnan perustana. Kansan enemmistö on kyselytutkimuksissa jo vuosikausia pitänyt itseään yksinomaan taiwanilaisena. Kyse on kansakunnan ja etniskulttuurisen taustan irtikytkennästä: taiwanilaiset eivät kiellä kiinalaista perimäänsä, mutta demokraattiset arvot ajavat sen yli. Kiina taas oikeuttaa vaatimuksiaan nimenomaan etnonationalistisin perustein: verisiteellä, historialliskulttuurisella yhteydellä ja kieltämällä erillisen identiteetin. Juuri tämä dynamiikka toistuu myös Ukrainan ja Venäjän välillä.

Taiwanin nykysukupolvi kokee jo elävänsä itsenäisessä maassa, eikä enemmistö siksi näe tarvetta viralliselle julistukselle. Taiwanissa puhutaan ”itsenäisyydestä Kiinan tasavaltana” (huadu) ja ”itsenäisyydestä Taiwanina” (taidu), joista ensin mainittu viittaa nykytilanteeseen. Ero on lähinnä tekninen ja pragmaattinen: sodanuhkaa ei haluta itsenäisyysjulistuksella kasvattaa, kun nimellisen kiinalaisvaltion alla itsenäisyys on jo totta.

Yhtymäkohtia on näkynyt myös kansalaisaktivismissa ja sen seurauksissa. Ukrainan Euromaidan-protestien aikaan keväällä 2014 Taiwanin auringonkukkaliikkeen mielenosoittajat valtasivat parlamentin vastustaen silloisen Kuomintang-hallinnon Kiinan-mielistä politiikkaa. Liberaalin ja itsenäisyysmielisen Tsai Ing-wenin valinta presidentiksi äänivyöryllä vuonna 2016 ja sitä seurannut lähentyminen läntisten demokratioiden kanssa ovat protestiliikkeen suoraa perintöä.

Ukrainan ja Taiwanin tilanteet ovat siis yllättävänkin samanlaiset. Ne kytkeytyvät entisten imperiumien kohtalonkysymyksiin ja nationalismin tutkimuksessa kuvattujen etniskulttuurisen ja kansalaispoliittisen ulottuvuuden yhteentörmäykseen.

Tapauksia voi ja on syytä verrata toisiinsa. Taiwaninsalmella ei toistaiseksi ole akuuttia sodanuhkaa, ja muualla tehdyistä virhearvioista oppimalla sitä voidaan ehkäistä jatkossakin.

Ari-Joonas Pitkänen

Kirjoittaja on Taiwanin kansallisidentiteetin kehitystä tutkiva tohtorikoulutettava Turun yliopiston Itä-Aasian tutkimus- ja koulutuskeskuksessa.

Vieraskynät ovat asiantuntijoiden puheenvuoroja, jotka HS:n toimitus on valinnut julkaistaviksi. Vieraskynissä esitetyt mielipiteet ovat kirjoittajien omia näkemyksiä, eivät HS:n kannanottoja. Kirjoitusohjeet: www.hs.fi/vieraskyna/.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Luetuimmat - Mielipide