Noora Vaarala kirjoitti erinomaisesti lastenohjelmien vähäisestä tyttöhahmojen määrästä (”Ripsistä tytön tunnistaa”, HS 16.4.).
Olen pohtinut ja kauhistellut itse samaa. Miksi lapsia ja heille suunnattua tarjontaa pitää ylipäätään jaotella sukupuolen mukaan niin voimakkaasti? Kirjat ovat pääsääntöisesti yhtä stereotyyppisiä kuin tv-ohjelmat, ja vaatteet ja lelut on kaupoissa jaoteltu värien ja kuvioiden mukaan tyttöjen ja poikien osastoille. Tyttöjen osastot ovat täynnä pinkkiä ja kukkia, poikien sinistä ja työkoneita.
Ketä tämä palvelee? Tuskin ainakaan yhteiskuntaa, joka huutaa naisia teknillisille aloille, mutta osoittaa jo kaksivuotiaalle tytölle, ettei hänen kuulu kiinnostua tekniikasta. Tai pienelle pojalle, että opettaminen ja hoivaaminen ei ole miehekästä. Puhumattakaan yksilöiden hyvinvoinnista, kun emme anna kaikkien toteuttaa itseään heille luonnollisimmalla tavalla.
Oma 2,5-vuotias lapseni pitää toistaiseksi eläimistä, autoista, vauvoista, työkoneista, tanssimisesta, juoksemisesta ja dinosauruksista. Vaikka kuinka yritän kasvattaa häntä lapsena, enkä nimenomaan tyttönä tai poikana, ympäristö onnistunee pian osoittamaan hänelle, millaiseen muottiin hänen tulee sopia.
Lukijan mielipiteet ovat HS:n lukijoiden kirjoittamia puheenvuoroja, jotka HS:n toimitus on valinnut ja toimittanut. Voit jättää mielipidekirjoituksen tai tutustua kirjoitusten periaatteisiin osoitteessa www.hs.fi/kirjoitamielipidekirjoitus/.