Jos lapseni hoksaisivat kirjoittaa pyyntönsä kirjeillä Whatsapp-viesteillä mankumisen sijaan, niitä olisi huomattavasti vaikeampi vastustaa

Posti jakaa kotitalouksiin postimerkillisen – eli todennäköisimmin kuluttaja-asiakkaan lähettämän – kirjeen enää keskimäärin joka kolmas viikko.

21.4. 2:00 | Päivitetty 21.4. 7:24

Kappale alkaa soida mielessäni heti, kun Messenger-ilmoitus pingahtaa näytölle ja tajuan keneltä viesti on: ”Jonkun kauan sitten unohtuneen tunsin liikuttavan minua...”

Kyyneleet kihoavat silmiini, hymyilen. Mamban Valokuvia-kappaleessa muistellaan vuosien takaista rakkautta. Minä olen juuri saanut yli 20 vuoden tauon jälkeen viestin lapsuuteni kirjekaverilta.

”Muistatkohan sie minua tai sitä, että oltiin lapsina kirjekavereita”, hän kysyy.

Ai että muistanko? Todellakin muistan. Kirjeystävyytemme oli ikkuna toisenlaiseen maailmaan, pohjoisen pikkukylän elämään. Olen usein vuosien varrella miettinyt, mitä hänelle mahtaa kuulua.

Olen aina kirjoittanut kirjeitä. Lapsena ensimmäinen kirjekaverini oli parikymppinen nainen. Valitsin hänet teksti-tv:ssä julkaistun kirjeenvaihtoilmoituksen perusteella, koska hänellä oli koira. En siihen aikaan tiennyt mitään ihanampaa kuin eläimet.

Kirjeenvaihtomme loppui lyhyeen, kun äitini sai tietää kirjekaverini iän. Muistan miten katkera ja vihainen olin, kun posti ei enää tuonut kuvia pienestä karvapallosta ja tarinoita sen edesottamuksista. Nyt kyttään itse haukkana lasteni sosiaalisen median kanavia ja muistuttelen, etteivät kaikki ole niissä liikkeellä hyvin aikein.

Harva enää kaivaa esiin kynää ja paperia.

Harva enää kaivaa esiin kynää ja paperia, kun viestiä voi helpomminkin. Kirjelähetysten määrä on ollut Suomessa nopeassa laskussa vuodesta 2010.

Postin mukaan sen jakamien osoitteellisten kirjeiden määrä on vähentynyt yli 60 prosenttia kymmenen viime vuoden aikana. Valtaosa niistä on yritysten ja viranomaisten lähettämiä. Posti jakaa kotitalouksiin postimerkillisen – eli todennäköisimmin kuluttaja-asiakkaan lähettämän – kirjeen enää keskimäärin joka kolmas viikko.

Ehdin nykyään kirjoittaa kirjeitä aivan liian harvoin. Tartun kynään, kun haluan sanoa jotakin erityisen merkityksellistä tai saada toisen tuntemaan itsensä tärkeäksi. Olen tietysti myös aivan haltioissani, jos joku on käyttänyt aikaansa kirjoittaakseen minulle.

Jos lapseni hoksaisivat raapustaa lukemattomat pyyntönsä kirjeillä Whatsapp-viesteillä mankumisen sijaan, minun olisi huomattavasti vaikeampi vastustaa niitä.

Mamban laulu raikaa yhä päässäni, kun naputan vastauksen kirjekaverilleni. Ehkä nostalgian syövereistä on tunnustettava, että somessakin on puolensa. Ilman Facebookia tiemme eivät todennäköisesti olisi kohdanneet uudestaan.

Kirjoittaja on HS:n politiikan toimittaja.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Luetuimmat - Mielipide