Puun polton lisääminen vaarantaa hallituksen ympäristötavoitteet

Jo nykyhakkuut ovat liian suuret ilmaston, luonnon ja vesistöjen kannalta.

23.4. 2:00

Pellervon taloustutkimus ennustaa (HS 10.4.) metsien hakkuumäärien kasvavan rajusti lähivuosina metsäteollisuuden investointien ja Venäjän-tuonnin loppumisen myötä. Hakkuiden määrä nousisi ensi vuonna yli 80,5 miljoonan kuution eli Luonnonvarakeskuksen arvioiman suurimman ylläpidettävissä olevan hakkuukertymän.

Jo nykyhakkuut ovat liian suuret ilmaston, luonnon ja vesistöjen kannalta ja vaarantavat Suomen ympäristötavoitteiden saavuttamisen. Ohjauskeinoilla ei tule tukea ilmastolle ja luonnolle haitallista metsien käyttöä. Luonnonvarakeskus julkaisi hiljattain selvityksen, jossa todettiin tarve uudistaa yksityisen metsänhoidon tuet paremmin ilmaston huomioiviksi.

Sanna Marinin (sd) hallitus on sitoutunut vahvistamaan hiilinieluja ja varmistamaan, ettei ainespuuta päädy polttoon. Se ei ole kuitenkaan vielä linjannut ohjauskeinoista, joilla tämä varmistettaisiin. Sen sijaan hallitus vauhdittaa energiapuun korjuuta varautumisen nimissä.

Uuden infrastruktuurin rakentaminen energiapuun saatavuuden parantamiseksi ei ole väliaikainen toimi, vaan sen vaikutukset näkyvät metsissä pitkään. Hallituksen ilmasto- ja energiastrategia sekä maankäyttösektorin ilmastosuunnitelma ovat parhaillaan lausunnoilla ja kansalaiset voivat ilmaista niihin mielipiteensä. Nyt on varmistettava, että hallituksen päätökset eivät vesitä ilmasto- ja luontotavoitteita.

Energiapuulle on asetettava kestävyyskriteerit, jotka suojelevat luontoa ja turvaavat ilmastohyödyn. Puubiomassan polton veroedusta on luovuttava. Ilmastokriisi ja luontokato ovat todellisuutta. Kansainvälisen ilmastopaneelin viesti on, että aikaikkuna riittävien ilmastotoimien tekemiseen on sulkeutumassa. Marinin hallitus joko tekee tai jättää tekemättä ratkaisevat päätökset.

Hanna Aho

suojeluasiantuntija

Suomen luonnonsuojeluliitto

Lukijan mielipiteet ovat HS:n lukijoiden kirjoittamia puheenvuoroja, jotka HS:n toimitus on valinnut ja toimittanut. Voit jättää mielipidekirjoituksen tai tutustua kirjoitusten periaatteisiin osoitteessa www.hs.fi/kirjoitamielipidekirjoitus/.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Luetuimmat - Mielipide