Hoitovarmuus on tärkeä osa huoltovarmuutta

Hoitovarmuuden keskiössä on koulutetuille terveydenhuolto- ja hoiva-alan ammattilaisille maksettava riittävä palkka vastuullisesta työstä.

23.4. 2:00

Yhteiskunnan varautuminen terveydenhuoltoalan kriiseihin ja häiriötilanteisiin tuli testattua koronaviruspandemian aikana. Terveydenhuoltoalan ammattilaiset hoitivat oman osuutensa poikkeusoloissa niin, että ihmiset voivat turvallisesti elää elämäänsä ja sairastaa koronaa. Se vaati terveydenhuoltoalan ammattilaisilta, kuten sairaanhoitajilta ja lähihoitajilta, muun muassa oman ja läheisten terveydentilan riskeeraamista, jatkuvaa uusien asioiden opettelemista, työaikojen ja -tehtävien muutoksia, vapaiden ja lomapäivien siirtämistä tai peruuntumista ja niin edelleen. Edellä mainituista ja muista työn lisääntyneeseen kuormitukseen liittyvistä haitoista ei maksettu lisää palkkaa.

Tasokkaat ja toimivat terveydenhuoltopalvelut ovat kiinteä osa suomalaista yhteiskuntaa ja hyvä niin, koska niiden varassa kansalaiset, kansantalous, markkinatalous ja yhteiskunnan kriittiset toiminnot erilaisina aikoina pitkälti ovat. Ihmiset, jotka ovat yhteiskunta, tarvitsevat huoltoa, hoitoa ja hoivaa.

Hoitovarmuuden keskiössä on koulutetuille terveydenhuolto- ja hoiva-alan ammattilaisille maksettava riittävä palkka vastuullisesta työstä. Riittävä palkka on arvonannon osoitus, joka huomioi koulutuksen, jatkuvan uudelleen kouluttautumisen tarpeen, vastuunkannon muiden ihmisten hyvin- ja pahoinvoinnista ja valmiuden kohdata inhimillistä kärsimystä kaikkina vuodenpäivinä ja vuorokaudenaikoina.

Hoitovarmuudessa on otettava huomioon myös työolosuhteet niin, että vaativaa työtä halutaan tehdä ja jaksetaan tehdä. Tämä tarkoittaa työntekijöitä kunnioittavaa johtamisjärjestelmää, riittäviä resursseja työtaakan kantamiseen, mahdollisuutta tehdä työtä niin hyvin kuin osaa. Omaan työaikaan ja työn tekemiseen täytyy olla mahdollisuudet vaikuttaa, koska myös terveydenhuoltoalalla työskentelevillä ihmisillä on työelämän rinnalla oma elämä.

Lisää palkkaa, ei pakkotyötä ja kunnolliset työolot keskiöön. Muuten suomalaisen yhteiskunnan hoitovarmuus on mennyttä.

Erja Vanhala

psykoterapeutti, työnohjaaja

Kouvola

Lukijan mielipiteet ovat HS:n lukijoiden kirjoittamia puheenvuoroja, joita HS:n toimitus valikoi ja toimittaa. Voit jättää mielipidekirjoituksen tai tutustua kirjoitusten periaatteisiin osoitteessa www.hs.fi/kirjoitamielipidekirjoitus/.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Luetuimmat - Mielipide