Sairastin koronan mutta jäin vaille tartuntatauti­päivärahaa

Kelassa olisi varmastikin syytä miettiä tartuntatautipäätösten tekemistä ja päätösprosessia uudelleen.

26.4. 2:00

Sain Kelasta hylätyn päätöksen tartuntapäivärahasta ajalle 31.1.–4.2.2022. Luettuani päätöksen mietin, ettei tämä voi olla todellista, ei järjestelmän pitäisi voida näin toimia.

Kuten monet muutkin, sairastin koronan. Kävin riskiryhmäläisenä, päivittäin arjessa satoja nuoria kohtaavana oireiden ilmettyä testeissä 28.1. ja sain tekstiviestillä tartuntatautiyksiköstä 29.1. tiedon positiivisesta testituloksesta. Viestissä oli myös ohjeita, muun muassa pysyä kotona 5–10 vuorokautta. Omakantaani tallentui luonnollisestikin testitulos, samoin paranemistodistus. Tekstiviestin säilytin myös.

Kelan tartuntapäivärahan hylätyn päätökseni perusteluna oli, ettei ole esitetty tartuntataudeista vastaavan lääkärin päätöstä työssä poissaolosta, eristämisestä ja karanteenista.

Puolisoni sairasti koronan joulukuussa ja sai postitse tartuntatautilain mukaisen päätöksen eristyksestä, tuon hakemuksen liitteeksi vaaditun lääkärintodistuksen, muutama viikko sitten. On haastavaa toimittaa hakemuksen perusteluksi vaadittavaa liitettä, jota ei itsekään ole postitse edelleenkään saanut.

Onko kyseessä aiempaa pidempi viive tartuntatautiyksikön toiminnassa vai postin toiminta? Kummin tahansa, Kelassa olisi varmastikin syytä miettiä näiden tartuntatautipäätösten tekemistä ja päätösprosessia uudelleen, jotta vältyttäisiin turhalta työltä hylkäysten tehtailuissa.

Koronan pitkän kaavan mukaan sairastanut

Julkaisemme kirjoituksen poikkeuksellisesti nimimerkillä.

Lukijan mielipiteet ovat HS:n lukijoiden kirjoittamia puheenvuoroja, jotka HS:n toimitus on valinnut ja toimittanut. Voit jättää mielipidekirjoituksen tai tutustua kirjoitusten periaatteisiin osoitteessa www.hs.fi/kirjoitamielipidekirjoitus/.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Luetuimmat - Mielipide