Kalasataman kirjastopalvelujen kohtaloa selvitetään

Kalasataman kirjaston suunnitteluun on budjettivaraus.

25.4. 2:00

Anni Lyytikäinen kuvasi hienosti kirjaston roolia lukemisen edistäjänä esittäessään tarpeen saada Kalasatamaan kirjasto (HS Mielipide 21.4.).

Kalasataman alueelle ei aikoinaan ole varattu tilaa kirjastolle, sillä arkkitehtonisesti merkittävä Vallilan kirjasto sijaitsee Kalasataman lähituntumassa. Vallilan kirjasto ei kuitenkaan ole Kalasatamassa asuvien luontevien kulkureittien varrella. Kirjastoauto tuo palveluja Kalasataman alueelle viikoittain.

Kalasataman asukkaat ovat kuitenkin osoittaneet, että kirjastolle on tarve: Helsingin kaupungin osallistuvan budjetoinnin kierroksilla vuosina 2019 ja 2021 ehdotettiin Kalasatamaan kirjastonurkkausta. Ehdotukset pääsivät äänestyskierroksille mutta eivät yltäneet toteutukseen asti.

Vaikka osallistavalla budjetoinnilla kirjastonurkkaa ei saatu toteutettua, olemme kuulleet asukkaiden ja päättäjien toiveita. Kalasataman kirjaston suunnitteluun on budjettivaraus tänä vuonna, ja alueen asukkaita tullaan osallistamaan suunnittelussa. Tavoitteemme on, että saisimme toteutusehdotuksen ensi vuoden budjettiin. Uuden kirjaston perustaminen, vaikka se sijoittuisi vuokratiloihin, edellyttää budjettiin varausta niin perustamis- kuin ylläpitokustannuksiin. Lopullisesti budjetista päättää Helsingin kaupunginvaltuusto marraskuussa.

Helsingin kaupunginkirjaston palveluverkko muodostuu 37 kirjastosta. Hakeutuvat kirjastopalvelut, johon kuuluu muun muassa kaksi lasten kirjastoautoa, täydentävät sitä.

Kaupunginkirjaston palveluverkko on muotoutunut 160 vuoden ajan, ja siinä peilautuvat niin kasvavan kaupungin eri vaiheet kuin myös kirjaston rooli yhteiskunnassa.

Saara Ihamäki

aluekirjastopalvelujen johtaja

Helsingin kaupunginkirjasto

Lukijan mielipiteet ovat HS:n lukijoiden kirjoittamia puheenvuoroja, joita HS:n toimitus valikoi ja toimittaa. Voit jättää mielipidekirjoituksen tai tutustua kirjoitusten periaatteisiin osoitteessa www.hs.fi/kirjoitamielipidekirjoitus/.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Luetuimmat - Mielipide