Halpaa ruokaa ei ole olemassakaan

Jos jatkamme elintarvikemarkkinoilla nykyisellä toimintatavalla, pahin on vasta edessä.

Tuoretta leipää.

28.4. 2:00 | Päivitetty 28.4. 6:21

Vuosikausia on ruoka ollut meille itsestäänselvyys ja olemme halunneet sen olevan aina vain halvempaa.

Ruuantuottajilta on vaadittu jatkuvaa tehostamista ja yksikkökokojen kasvattamista, jotta hinnanlasku saataisiin varmistettua. Tätä vaatimusta on kuultu jatkuvasti.

Tämä hokema on ristiriidassa ruokaturvan, huoltovarmuuden ja kestävyyden kanssa.

Tarvittiin maailmanlaajuinen pandemia ja sota Euroopassa, ennen kuin edes pientä muutosta ajattelussa näiden kolmen keskeisimmän ruokaan liittyvän perusasian suhteen on näkyvissä. Ruoka ei ole itsestäänselvyys, eikä halpaa ruokaa ole olemassakaan. Ruoka ei synny itsestään, ja sen halvan hinnan maksaa aina joku – ympäristö, ilmasto, eläinten hyvinvointi, elintarvikealan työntekijät ja viljelijät.

Hintavaatimus on myös ajalta, jolloin ei vielä ollut nykyisenkaltaisia perusteltuja vaatimuksia kestävyyden huomioimisesta ruuantuotannossa. Vaatimukset viljelijöille ovat koko ajan lisääntyneet, ja sitä kautta tuotantokustannukset ovat nousseet, mutta tuottajahinnat eivät ole kustannusnousua seuranneet.

Viljelijät ovat siis jo pitkään maksaneet omasta kannattavuudestaan kohoavat vaatimukset ja halvan ruuan vaatimuksen. Nyt maatiloilla ollaan taloudellisesti todella totisen paikan edessä. Jos jatkamme elintarvikemarkkinoilla nykyisellä toimintatavalla, pahin on vasta edessä. Silloin voimme menettää ruokaturvan ja huoltovarmuuden elintarvikkeiden osalta. Tätähän emme halua.

Taustalla on myös äärimmäinen keskittämisen oppi. Suomessa on erittäin keskittynyt päivittäistavarakauppa, ja tämä näkyy markkinaepätasapainona. Olemme myös vieneet globaalin työnjaon niin pitkälle, että joissain tuotantotarvikkeissa on vain muutama maailmanlaajuinen toimittaja. Tämän kehityksen taustalla on vain halpa hinta, ei ruokaturva, ei huoltovarmuus, ei kokonaiskestävyys. Näin emme voi enää jatkaa.

Myös EU:n tavoitteet ruuantuotannolle ajavat ruokaturvaa yhä ahtaammalle. EU:n yhteisen maatalouspolitiikan tavoitteet ja sen perusteella valmistellut kansalliset suunnitelmat on valmisteltu Ukrainan sotaa edeltävässä ajassa. Tämän vuoksi maatalouspolitiikan tavoitteita ja siitä seuraavia toimia on arvioitava uudelleen, ennen kuin uusi ohjelmakausi vuonna 2023 alkaa. Kun Euroopan vilja-aitta on sodan kourissa, on muun Euroopan huolehdittava entistä paremmin omasta ruokahuollostaan.

Suomi on maailman pohjoisin maatalousmaa. Olemme kehittäneet omaa tuotantoamme, sen kestävyyttä ja ruuan turvallisuutta. Näillä mittareilla olemme aivan maailman kärjessä. Ruuantuottaja, viljelijä, ei ole tästä ansaitsemaansa tunnustusta saanut, vaan on jäänyt tässä kehityksessä taloudellisesti heikoimmalle osalle. Jotta pystymme jatkossakin varmistamaan ruokaturvan, huoltovarmuuden ja ruuantuotannon kestävyyden, viljelijän on saatava elintarvikemarkkinoilta nykyistä parempaa tuottajahintaa. Tämä on yksiselitteisesti kaupan ja elintarviketeollisuuden vastuulla. Tämä vastuu on myös näiden toimijoiden kannettava.

Valtion vastuulla on luoda tukijärjestelmällä ruokaturvan takaamiseksi viljelijöille kannustavat puitteet sekä säädökset, jotka varmistavat oikeudenmukaisen toimintaympäristön. Näihinkin tarvitaan muutosta niin tukijärjestelmän kuin kilpailulainsäädännönkin osalta.

Jari Leppä

maa- ja metsätalousministeri (kesk)

Lukijan mielipiteet ovat HS:n lukijoiden kirjoittamia puheenvuoroja, joita HS:n toimitus valikoi ja toimittaa. Voit jättää mielipidekirjoituksen tai tutustua kirjoitusten periaatteisiin osoitteessa www.hs.fi/kirjoitamielipidekirjoitus/.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Luetuimmat - Mielipide