Macronin Ranska on entistä jakautuneempi

27.4. 2:00

Etelä-Suomen Sanomat arvioi, että Ranskan presidentinvaalien tulos oli Suomelle suuri helpotus.

”Kapuloita Nato-prosessin rattaisiin ei ole odotettavissa, eikä EU:n yhtenäisyys ole uhattuna. Päinvastoin, voittaja Emmanuel Macron varmasti puhaltaa molempiin myötätuulta.”

”Vastaehdokas Marine Le Pen on toivonut Ranskan turvallisuus- ja EU-politiikkaan muutoksia, joista Suomi ei olisi ilahtunut. – – Naton laajentumista olisi katsottu kriittisesti ja EU:sta toivottu nykyistä löyhempää valtioliittoa.”

Savon Sanomat pitää Macronin voittoa odotettuna.

”Le Penin tappio on voitto Euroopan vapaudelle, vakaudelle ja demokratialle. Vaan helpotus kestää vain hetken.”

”Ranskan kesäkuussa järjestettäviä parlamenttivaaleja pidetään presidentinvaalien kolmantena kierroksena, koska ne määrittävät sen, miten paljon valtaa Macron lopulta saa käyttöönsä.”

”Presidentinvaalien toisen kierroksen asetelma oli isolle joukolle valinta kahden huonon vaihtoehdon välillä. – – Jyrkkien ilmaisujen ja raisujen puheiden odotetaan lisääntyvän nyt, kun pääministerin paikkaa tavoittelee Le Penin kanssa äärivasemmiston Jean-Luc Mélenchon.”

Hämeen Sanomat uskoo Marcronin uudelleenvalinnan tietävän jatkuvuutta niin hyvässä kuin pahassakin.

”Macronin aikana Ranska ei ole ollut enää itsekäs oman tiensä kulkija, vaan eurooppalainen ja EU-myönteinen.”

”Macronin eurooppalaiset vahvuudet ovat heikkouksia hyvin monien ranskalaisten mielestä. Hänen ajamiaan uusliberalistisia uudistuksia, kuten eläkeiän nostoa, ei ole sulatettu eikä sulateta.”

”Koronan lopettamat keltaliivien mielenosoitukset saattavat hyvin palata kaduille ensi kesäkuun parlamenttivaalien lähestyessä.”

Ilkka-Pohjalainen kirjoittaa, että Macron sai johdettavakseen pahasti jakautuneen maan.

”Ei ole lainkaan liioiteltua sanoa, että Ranskan vaaleissa vastakkain olivat kansallismieliset populistit ja liberaalit globalistit.”

”Ensin mainittu ryhmä menestyi paljon odotettua paremmin, mikä todistaa, että liioin Ranska ei ole välttynyt Euroopan yli pyyhkäisseeltä populismin aallolta.”

Iltalehden mukaan Macronista on tullut Saksan poliittisen heikkouden takia EU:n merkittävin johtaja.

”EU:ta tullaan uudistamaan Macronin johdolla, ja siinä työssä on Suomenkin tärkeätä olla mukana.”

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Luetuimmat - Mielipide