Venäjän aggressio muutti Suomen, Euroopan ja maailman

Ukrainan sodan seurauksena Suomesta tulee Naton jäsen, Eurooppa jakautuu kahtia ja valtarakenteet muuttuvat.

29.4. 2:00 | Päivitetty 29.4. 7:48

Kansainvälisen politiikan mannerlaatat liikkuvat usein hitaasti, ja voimasuhteiden muuttuminen vie aikansa. Sodat muodostavat poikkeuksen.

Suomen, Euroopan ja maailman turvallisuuspolitiikka muuttui, kun Venäjä hyökkäsi Ukrainaan. Venäjän toiminta oli jatkumoa Georgian sodalle vuonna 2008 ja Krimin valtaukselle vuonna 2014. Suurempi muutos tapahtuu vasta nyt, koska sota Ukrainassa on aiempia laajempi, härskimpi ja väkivaltaisempi.

Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikka on aina perustunut kahteen tosiasiaan: maantieteeseen ja historiaan. Maantieteelle emme voi mitään. Historian kehitykseen voimme vaikuttaa.

Sopeudumme uusiin tilanteisiin, nopeasti. Vuonna 1809 maksimoimme autonomiamme. Vuonna 1917 julistimme itsenäisyytemme. Vuonna 1944 hyväksyimme rauhan. Ja vuonna 1992 haimme EU:n jäsenyyttä. Linjamme on usein yhdistelmä idealismia ja realismia. Olemme olleet valmiita tekemään yhteistyötä Venäjän kanssa ja samalla valmistautuneet pahimpaan. Se on pienen kansakunnan elinehto.

Tilanteen muuttuessa meidän on helppo valita uusi suunta – tai jatkumo. Suomi on aina ollut osa läntistä arvomaailmaa, ja olemme pyrkineet integroitumaan läntisiin instituutioihin. Nato-jäsenyys on osa tätä kaarta.

EU:ta syytetään usein hajanaisuudesta, hitaudesta ja päättämättömyydestä. Ei tällä kertaa. EU ei ole koskaan ollut näin yhtenäinen, nopea ja päättäväinen. EU:n uudistuminen kriisien kautta jatkuu.

Tämä tila ei kuitenkaan ole pysyvä. Ensin sota yhdistää, mutta jossain vaiheessa se turruttaa. Lähitulevaisuudessa painopiste siirtyy pakolaistilanteeseen, inflaatioon ja sitä kautta ruoan ja energian hintaan. Siksi on ensisijaisen tärkeää, että Euroopan poliittiset johtajat kykenevät jo tässä vaiheessa viestimään sodan hinnan. Venäjän hyökkäys Ukrainaan laskee vääjäämättä Euroopan elintasoa. Rauha ei ole koskaan ilmaista.

Hyökkäys laskee vääjäämättä Euroopan elintasoa.

Palaamme kahtia jakautuneeseen Eurooppaan: yhdellä puolella on autoritaarinen, arvaamaton ja aggressiivinen Venäjä, toisella noin 40 eurooppalaista kansallisvaltiota, jotka tukeutuvat demokratiaan, yhteistyöhön ja rauhanomaiseen yhteiseloon.

Eristetty ja eristäytynyt Venäjä on realiteetti, jonka pohjalta Euroopan turvallisuutta rakennetaan seuraavien vuosien tai vuosikymmenten aikana.

Vaikka sota on tehnyt paluun Eurooppaan, ei pidä luulla, että sen vaikutukset rajoittuvat ainoastaan mantereellemme. Pelissä ovat myös kansainvälisen järjestelmän rakenteet.

YK:n sanoittivat maailmansodan voittajavaltiot. Bretton Woodsin talousjärjestelmän rakensi länsi. Kylmän sodan päättyminen ei perusasetelmaa radikaalisti muuttanut. Vladimir Putinin Venäjä haluaa sanoittaa 2020-lukua keitoksella nationalismia, konservatiivisuutta, etupiiriajattelua ja slaavimytologiaa.

Monet iloitsivat, kun YK:ssa selkeä enemmistö (141 maata) tuomitsi Venäjän sotatoimet Ukrainassa. Monelta jäi kuitenkin huomaamatta, että tyhjää äänestäneiden ryhmä (35 maata) – joukossa Kiina, Intia ja Etelä-Afrikka – edusti yli puolta maailman väestöstä.

Lännen, siis meidän, on ymmärrettävä, että muun maailman enemmistö ei tule hyväksymään Yhdysvaltojen tai Euroopan johtamaa maailmanjärjestystä. Tämä ei tarkoita, että meidän pitäisi luopua arvoista, joihin transatlanttinen yhteystyömme nojautuu.

Mannerlaatat ovat liikkeessä, mutta emme ole vielä täysin varmoja, mihin ne asettuvat. Varmaa on vain, että Ukrainan sodan seurauksena Suomesta tulee Naton jäsen, Eurooppa jakautuu kahtia ja maailmanpolitiikan valtarakenteet muuttuvat. Samalla Saksa palauttaa puolustuskykynsä, ja Ruotsin Nato-jäsenyyden myötä turvallisuus Itämerellä vahvistuu entisestään.

Elämme rauhattomuuden aikakautta, jossa kaiken – informaation, energian, teknologian ja kaupan – voi aseellistaa. Se edellyttää valppautta ja kykyä sopeutua uusiin oloihin. Siinä Suomi on onneksi aina onnistunut. Erityistapaus emme ole. Yksin emme halua enää koskaan olla.

Alexander Stubb

Kirjoittaja on professori Firenzen Eurooppa-yliopistossa.

Vieraskynät ovat asiantuntijoiden puheenvuoroja, jotka HS:n toimitus on valinnut julkaistaviksi. Vieraskynissä esitetyt mielipiteet ovat kirjoittajien omia näkemyksiä, eivät HS:n kannanottoja. Kirjoitusohjeet: www.hs.fi/vieraskyna/.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Luetuimmat - Mielipide