Lastensuojelu tarvitsee positiivisia tarinoita

Myönteiset kertomukset vaikuttavat siihen, kuinka lastensuojelun asiakkaisiin suhtaudutaan.

29.4. 2:00

Helsingin Sanomissa (24.4.) oli poikkeuksellisen myönteinen uutinen lastensuojelusta ja siihen liittyvästä jälkihuollosta. Jutussa nuori aikuinen kertoi elämästään sekä kohtaamistaan vaikeuksista ja siitä, kuinka lastensuojelun jälkihuollon tukemana hänellä menee nykyisin varsin mukavasti.

Kirjoitus oli virkistävä poikkeus, sillä tyypillisesti lastensuojelua käsittelevät uutiset keskittyvät erilaisiin ongelmatilanteisiin, joihin lastensuojelun väliintulolla pyritään puuttumaan. Sitä vastoin harvemmin kerrotaan siitä, kuinka lastensuojelun toimenpiteet ovat varsinaisesti vaikuttaneet lasten ja nuorten elämään tai kuinka heillä menee myöhemmin elämässään.

Erityisesti positiiviset kertomukset lastensuojelusta ovat tärkeitä, sillä ne vaikuttavat siihen, kuinka lastensuojelun asiakkaisiin suhtaudutaan, ja epäilemättä myös siihen, kuinka lastensuojelun piirissä olevat lapset ja nuoret itse suhtautuvat itseensä ja millaisina he näkevät oman tulevaisuutensa.

Hans Hämäläinen

erikoistutkija, valtiotieteiden tohtori, Helsinki

Lukijan mielipiteet ovat HS:n lukijoiden kirjoittamia puheenvuoroja, jotka HS:n toimitus on valinnut ja toimittanut. Voit jättää mielipidekirjoituksen tai tutustua kirjoitusten periaatteisiin osoitteessa www.hs.fi/kirjoitamielipidekirjoitus/.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Luetuimmat - Mielipide