Markkinaehtoisempi pysäköintipolitiikka olisi askel oikeaan suuntaan

Tila on kaupungin merkittävin resurssi, ja hinta, jolla tätä resurssia vuokrataan autoilijoille, on täysin epäsuhtainen sen todelliseen arvoon nähden.

Helsinki suunnittelee uutta markkinavetoista linjaa pysäköintiin.

30.4. 2:00

Helsingin kaupunki suunnittelee kehittävänsä pysäköintipolitiikkaansa markkinaehtoisempaan suuntaan. Suunnitelmaluonnoksen tultua julki monet ovat esittäneet tyytymättömyytensä siihen, että kaupunki pyrkii vaikeuttamaan yksityisautoilua, vaikka tällaista tavoitetta luonnoksessa ei suoraan mainitakaan. Kestävä kulkumuotosiirtymä kuitenkin on – ja tulee ollakin – pysäköintipolitiikan keskeinen tavoite.

Helsinki on linjannut kehittävänsä liikennejärjestelmäänsä niin, että kävelyä, pyöräilyä, joukkoliikennettä ja logistiikkaa priorisoidaan ennen yksityisautoilua. Väistämättä tämä tarkoittaa joidenkin aiempien myönnytysten ottamista pois yksityisautoilulta. Kehityssuunta saattaa tuntua epäoikeudenmukaiselta yksityisautoilijoista, mutta olisi kuitenkin hyvä huomioida, minkälainen lähtötilanne pysäköintipolitiikan uudistamisessa on. Tila on kaupungin merkittävin resurssi, ja hinta, jolla tätä resurssia vuokrataan autoilijoille, on täysin epäsuhtainen sen todelliseen arvoon nähden. On järjetöntä, että kaupunki antaa seisottaa suuren osan ajasta käyttämättöminä olevia autoja keskeisillä alueilla puoli-ilmaiseksi. Autoilun kaupunkilaisiin kohdistamat ulkoishaitat tekevät tilanteesta entistäkin vinoutuneemman.

Helsingissä autoillaan edelleen paljon enemmän kuin on tarve.

Tosiasia on sekin, että Helsingissä autoillaan edelleen paljon enemmän kuin on tarve. Neljännes Helsingin seudulla tehtävistä henkilöautomatkoista on alle kolmen kilometrin pituisia. Lähes viidennes yksityisautolla tehtävistä kotikiertomatkoista sisältää vain alle kolme kilometriä pitkiä osamatkoja. Potentiaalia kestävään kulkumuotosiirtymään on myös pidemmissä matkaketjuissa, mikäli joukkoliikenteen ja pyöräinfran kehitystä pystytään jatkamaan pitkäjänteisesti. On loogista, että kulkumuotosiirtymää edistetään erityisesti keskeisillä alueilla, joissa muiden liikennemuotojen käyttömahdollisuudet ovat jo hyvät.

Mahdollisuus yksityisautoon tai vastaavaan liikkumispalveluun tulee taata sitä todella tarvitseville jatkossakin, mutta tämä osuus helsinkiläisistä on paljon pienempi kuin mielipidepalstoilla esiintyneessä retoriikassa annetaan ymmärtää. Lisäksi kohtuuhintaista pysäköintiä on tarjolla jatkossakin, vaikka se vaatisikin hieman kävelyä kotiovelta.

Janne Olin

väitöskirjatutkija, maankäytön suunnittelu ja liikennetekniikka

Aalto-yliopisto

Lukijan mielipiteet ovat HS:n lukijoiden kirjoittamia puheenvuoroja, joita HS:n toimitus valikoi ja toimittaa. Voit jättää mielipidekirjoituksen tai tutustua kirjoitusten periaatteisiin osoitteessa www.hs.fi/kirjoitamielipidekirjoitus/.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Luetuimmat - Mielipide