Koulun pitää antaa ajatteluntaitoja

Kristinusko, islam ja buddhalaisuus ovat ikiaikaisia viisaustraditioita, joista kouluissa pitää antaa tietoa jo kulttuurien tuntemuksen takia.

13.5. 2:00

Arno Kotro esitti (HS Mielipide 29.4.), että koulun katsomusopetusta ei tule kehittää vain uskontojen ehdoilla. Olen samaa mieltä, joskin Kotro tuntuu unohtavan uskontoja koskevan tietämyksen osana globaalia kansalaistaitoa. Uskonnot leimaavat katutason todellisuutta lähes kaikkialla paitsi maallistuneissa länsimaissa. Eikä tarvitse matkustaa Aasiaan tai Afrikkaan: islamin tuntemusta tarvitaan nykyään myös Suomessa.

Kotron kirjoituksesta kävi myös ilmi termin ”katsomusaine” ongelmallisuus. Sen alle sijoitetaan erilaisia odotuksia, jotka asettuvat vastakkain, vaikka kaikki kuuluvat laaja-alaiseen yleissivistykseen.

On selvää, että koulun pitää antaa ajatteluntaitoja sekä mahdollisuuksia elämän kysymysten pohtimiseen tässä ja nyt. Toisaalta uskonnoiksi kutsutut maailmanlaajuiset ilmiöt, kuten kristinusko, islam ja buddhalaisuus, ovat ikiaikaisia viisaustraditioita, joista kouluissa pitää antaa tietoa jo kulttuurien tuntemuksen takia.

Uskaltaisin jopa väittää, että vuosituhantisen historiansa myötä maailman uskonnot ovat erinomaista ainesta oppilaiden omien ajatusten peilipinnaksi yhä tämän päivän koulussa. Ajanmukaisessa katsomusopetuksessa onkin syytä saattaa oppilaiden eksistentiaaliset ja eettiset kysymykset vuoropuheluun filosofian, uskontojen ja kulttuurien kestävimmän aineksen kanssa.

Jyri Komulainen

uskontoteologian ja ekumeniikan dosentti, Helsinki

Lukijan mielipiteet ovat HS:n lukijoiden kirjoittamia puheenvuoroja, jotka HS:n toimitus on valinnut ja toimittanut. Voit jättää mielipidekirjoituksen tai tutustua kirjoitusten periaatteisiin osoitteessa www.hs.fi/kirjoitamielipidekirjoitus/.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Luetuimmat - Mielipide