Viikon puheenaiheet

1.5. 2:00

1) Keuhkokuume

Presidentti Sauli Niinistö joutui maanantaina sairaalaan koronavirustaudin aiheuttaman keuhkokuumeen takia. Presidentti viipyi sairaalassa noin kaksi vuorokautta. Hoito tehosi: presidentin mukaan kuumeesta lähti kolme astetta pois. Jo torstaina presidentti Niinistö puhui puhelimessa Suomen Nato-ratkaisun aikataulusta järjestön pääsihteerin Jens Stoltenbergin kanssa.

2) Ikivanha

Maailman vanhimman ihmisen kuolemasta ilmoitettiin maanantaina. Japanilainen Kane Tanaka kuoli 119 vuoden iässä 19. huhtikuuta. Tanakan jälkeen maailman vanhimman ihmisen titteli siirtyi ranskalaiselle Lucile Randonille eli sisar Andrélle. Kaikkien aikojen todistetusti vanhimmaksi elänyt ihminen on ranskalainen Jeanne Calment, joka kuoli 122-vuotiaana vuonna 1997.

3) Tappara

Tampereen Tappara voitti torstaina jääkiekon Suomen mestaruuden, kun se kukisti TPS:n Turusta. Tappara on Suomen kiekkohistorian menestynein joukkue, sillä aluksi nimellä TBK toiminut Tappara on voittanut jo 18 mestaruutta. Menestyneimmällä kiekkokaupungilla on nyt myös maan suurin halli, sillä Tappara juhli voittoa uudessa Kannen areenassa, jossa pelataan seuraavaksi MM-jääkiekkoa.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Luetuimmat - Mielipide