Brexitin hinta selvisi viimeinkin: brittien ruoka­lasku kallistui 6 prosenttia

Britannian EU-ero tekee kipeää, mutta juuri kukaan ei halua tai uskalla valittaa.

3.5. 2:00 | Päivitetty 3.5. 6:26

Viimeinkin joku on tehnyt raskaan työn ja selvittänyt, paljonko Britannian EU-ero eli brexit maksaa tavallisille briteille.

Viime viikolla julkaistun selvityksen mukaan brexit on nostanut Britanniassa ruoan hintaa keskimäärin kuusi prosenttia. Mitä suurempi EU-tuonnin osuus on ollut, sitä enemmän on tuote kallistunut.

Selvitystyön takana ovat UK in a Changing Europe -ajatuspaja sekä London School of Economics.

Tähän asti harva on tohtinut antaa hintalappua EU-erolle. Selvitystyötä on vaikeuttanut, että brexitin siirtymäajan päättyminen osui yhteen globaalin koronaviruspandemian kanssa. Seuraamukset sekoittuvat toisiinsa.

Tuore raportti pyrkii siivoamaan pandemian vaikutukset. Vertailukohteeksi on otettu tuotteiden EU-tuonnin osuudet ennen brexit-kansanäänestystä kesällä 2016.

Iso hyppäys hinnoissa nähtiin, kun brexitin siirtymäkausi päättyi vuoden 2020 lopussa. Hinnat alkoivat kuitenkin nousta jo aiemmin: aina sitä mukaa kun brexit ja sen kovuus varmistuivat.

Ruoka on herkkä brexit-mittari. Helposti pilaantuvat elintarvikkeet eivät siedä rajaviivytyksiä eli brexit-byrokratiaa.

EU:n sisämarkkinoilla tuotteet saavat liikkua vapaasti. Kun Britannia päätti erota EU:sta, lähti se samalla myös yhtenäismarkkinoilta ja tulliliitosta.

Brexiteerit halusivat palauttaa rajojen valvonnan Britannialle. Siihen nähden onkin nurinkurista, että brittihallitus ei halua rajoja vieläkään ihan oikeasti omaan valvontaansa.

Ruoka on herkkä brexit-mittari.

Britannian brexit-mahdollisuuksista ja hallituksen tehokkuudesta vastaava ministeri (kyllä, se on hänen aito tittelinsä) Jacob Rees-Mogg ilmoitti viime viikolla, että Britannia lykkää jälleen kerran EU-ruoan tarkastuksia rajoillaan.

Konservatiivihallituksen mielestä nyt on väärä aika lisätä byrokratiaa. Rees-Moggin mukaan yrityksiltä säästyy lykkäysten myötä miljardi puntaa. Tullitarkastusten lisääminen olisi ”itsetuhoista”.

Arkkibrexiteerikin myöntää, että brexit on itsetuhoista, ilkkui työväenpuoluetta perinteisesti kannattavan The Guardian -lehden kolumnisti.

Osassa Britanniaa järjestetään torstaina paikallisvaalit. Onko brexit kuuma puheenaihe? Ei ainakaan Englannissa.

Konservatiivien puolesta EU-ero on taputeltu. Isoin oppositiopuolue eli työväenpuolue on sekin brexitistä hipihiljaa. Vaikka EU-ero tekee kuinka kipeää, labour ei halua vaarantaa tulevaa valtaannousuaan.

Kirjoittaja on HS:n kirjeenvaihtaja Lontoossa.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Luetuimmat - Mielipide