Nyt Suomen pitää päättää, mitä Natossa tehdään

Sotilasliittoon kuuluva Suomi pääsee mukaan päättämään eurooppalaisesta turvallisuudesta. Se antaa mahdollisuuksia pohjoismaiselle rintamalle.

3.5. 2:00 | Päivitetty 3.5. 6:27

Seuraavaksi suomalaiset totuttelevat siihen, millaista on sanoa, että Suomi on Pohjois-Atlantin liiton Naton jäsen.

Näin se käy: Suomi on Naton jäsen.

Se on aika helppoa, mutta vasta alkua. Sitten pitää sopia politiikasta, jota Suomi Natossa ajaa. Siihen kokonaisuuteen kuuluvat esimerkiksi muut jäsenmaat, kuten Turkki, ja ydinaseet. Ennen kaikkea pitää sopia eurooppalaisesta turvallisuudesta suhteessa Venäjään. Siinä suomalaiset ovat jo aika hyviä.

Varsin todennäköisesti eduskunta ja hallitus päättävät lähiviikkoina kansalaisten suuren enemmistön tukemana, että on tullut aika hakeutua sotilasliiton jäseneksi. Nato-maiden pitää vielä yksimielisesti hyväksyä uudet jäsenet, jotka olisivat Suomi ja Ruotsi.

Siitä eteenpäin Suomi on kaikkien ja kaikki ovat Suomen puolesta Natossa. Venäjän pitää ottaa se huomioon.

On jo yli 30 vuotta siitä, kun naapurimaa Neuvostoliitto romahti ja Nato-jäsenyydestä alettiin väitellä tosissaan Suomessa. Jäsenyydestä tuli kansaa jakanut kysymys. Tultaessa 2000-luvulle Nato-jäsenyyden estäminen oli yksi Tarja Halosen päätavoitteista hänen presidenttikausillaan. Täytyy tunnustaa, että siinä hän onnistui hyvin.

HS:n pääkirjoitusten varovainen Nato-myönteisyys ei mahtanut mitään sille, että mielipidemittauksissa sotilasliittoon haluavat olivat kerta toisensa jälkeen vähemmistössä.

Uutta lautaskiistaa kaipaa tuskin kukaan.

Mielipiteet saattoivat olla jo hiljaa muuttumassa, kun yritin vielä kerran viime marraskuussa (16.11. 2021) muotoilla tällä palstalla, miksi Suomen ja Ruotsin paikka olisi selkein Natossa. Kirjoitin, että olisi yksinkertaisesti luontevinta olla muun Euroopan sekä Yhdysvaltojen ja Kanadan kanssa mukana päättämässä maanosan turvallisuudesta, kaiken muun ohessa.

Kiittävää palautetta tuli jonkin verran, ja tuomitsevaa myös. Ehkä mielipideilmaston muutos oli jo meneillään Venäjän johtajan Vladimir Putinin puhuessa yhä aggressiivisemmin Ukrainasta, mutta ei siitä ollut vielä erityisempää näyttöä.

Oli ehkä aihetta jonkinlaiseen vahingoniloon, kun Venäjä 24. helmikuuta aloitti hyökkäyksensä Ukrainaan. Suomalaisista tuli välittömästi mielipidemittauksissa selvällä enemmistöllä Nato-jäsenyyden kannattajia. Tasavallan presidentti Sauli Niinistökin piti kansanäänestystä tässä tilanteessa tarpeettomana, ja sitä se todella oli.

Vahingonilo on kuitenkin väärä lääke. Jokainen meistä ehtii joskus olla jostakin asiasta väärässä.

Kesän jälkeen pitää pystyä päättämään, millaista poliittista linjaa Suomi ajaa tärkeänä Nato-maana. Sen aseman Suomi saa haluamattaankin, koska meillä on pitkä raja Venäjän kanssa ja suhteellisen suuri armeija.

Lisäksi on päätettävä, kuka puhuu, kun Suomi puhuu. Uutta lautaskiistaa presidentin ja hallituksen välille kaipaa tuskin kukaan. Edellinen kiista ratkesi vuonna 2009, kun Halonen taipui siihen, että pääministerillä eikä presidentillä on viimeinen sana EU:ssa. Tällä kertaa presidentin ääni taitaa olla aika vahva päätettäessä Suomen kannasta Natossa.

Natossa päätökset ovat yksimielisiä. Mikä tahansa nykyisestä 30 jäsenmaasta voi estää päätöksen esimerkiksi uusista jäsenistä. Mutta asettuminen yksin Yhdysvaltoja vastaan olisi aika rohkeaa.

Niinpä Natosta on kehittynyt poliittinen järjestö, jolla on sotilaallinen selkäranka. Pääasia on, että Venäjä muistaa sen. Muuten Suomella on vapaa valinta, kun se miettii, kenen kanssa Natossa kannattaa olla.

Vastaus on selkeä: muiden Pohjoismaiden kanssa, ja Baltian maiden myös. Pohjoismaat ovat kaikki Nato-maita, kun Suomen ja Ruotsin nimitykset saadaan toivottavasti hoidettua. Niillä voi olla paljon yhteistä tekemistä kriiseissä, joita tulee valitettavasti lisää.

Kirjoittaja on turvallisuuspolitiikkaan erikoistunut vapaa toimittaja.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Luetuimmat - Mielipide