Isoäitini ei saanut poikiaan rintamalta kotiin

Isoäitini kirjoitus kuvaa niitä surullisia tuntemuksia ja muistoja, joita äideillä on ollut isänmaata puolustaneista pojistaan.

15.5. 2:00

Löysin sattumalta isoäitini kirjoittaman muistelun talvisodassa taistelleista ja kaatuneista kahdesta pojastaan:

”Muistellen poikiani.

Niin, nyt on vuosi jo kulunut, kun te rakkaat poikani esivallan kutsumina jätitte kotinne ettekä enää koskaan palaa. Te ette halunneet raukkamaisesti väistyä kristityn raskaintakaan ajallista velvollisuutta, vaan alistuitte tulilinjojen kaikkiin mittaamattomiin kärsimyksiin. Viesti kaatumisestanne, rakkaat poikani, antoi raskaan iskun äidin sydämelleni. Sitä ei voi sanoin kuvata eikä minkäänlainen kirjan kirjoittaja kirjoittaa sitä sydämen tuskaa, mitä me äidit tunsimme. Koetuksen sulattavaan ahjoon joutuessani on Jumala antanut voimia. Syvän kaipauksen johdosta en ole jaksanut ennemmin kirjoittaa.

Lyhyt oli elonne tie. Elämän ja Kuoleman Herra, joka johtaa elämänne vaiheita, antoi arvan langeta teille kauneimmassa muodossa. Saitte sankarikuoleman. Voittajina taistelitte kaiken sen puolesta, mikä oli pyhää ja kallista. Muistin miten pari viikkoa ennen sotaan lähtöä yhdyitte ehdottamaani virteen ’Autuas ken sydämensä antaa Herran käteen’. Muistan tuon iltahetken, jolloin olimme kaikki yhdessä. Veisasitte täysin sydämin kiitosta Herralle. Omistitte jalon ja rehellisen sydämen. Löysitte turvanne ikiaikojen Jumalassa. Ahkeruus ja elämän totuuden etsiminen olivat päämääriänne. Ei vain kuolema piirtänyt nimiänne lähtemättömästi sankarien joukkoon, olitte sitä jo tulilinjojen ankarissa koetuksissa. Asetoverienne kertoman mukaan olitte uskollisia ja täytitte tehtävänne yli mittojen.

Jouduitte sodan pauhuihin rinnatusten.

Kuten kotoisissa toimissakin olitte aina yhdessä, jouduitte myöskin sodan pauhuihin rinnatusten. Sama veljesrakkaus yhdisti teitä yhä lähemmin toisiinne, olitte tukena toisillenne kuumimpien taistelujen tullessa – kunnes vihollisen tykinammus löysi sinussa, Erkki, kohteensa seisoessasi vartiopaikallasi. Se oli raskas päivä sinulle, Eino. Kirjoitit: ’Vedin yksin Erkin ahkiossa tulilinjoilta. Itkin katkerasti tehdessäni hänelle ehkä viimeistä palvelusta. Olisin mielelläni kaatunut hänen puolestaan.’ Jaksoit vielä lisätä: ’Ottakaa, Äiti, rauhallisesti tämä tieto vastaan, niin raskasta kuin se onkin, sillä Herra antoi, Herra otti, kiitetty olkoon Hänen nimensä.’ Niin suuri on oikea veljesrakkaus.

Odotimme sen jälkeen Teitä, Erkkiä valkoisessa arkussa ja sinua, Eino, kotiin palaaviksi. Mutta rauhan palattua 13.3.1940 maahamme, tuli sen mukana myös entistä musertavampi tieto. Sinäkin, Eino, olit saanut uhrata henkesi isänmaasi puolesta. Viimeistä edelliseen päivään olit uskollisesti seissyt isänmaasi puolesta, kunnes vihollisen tarkka-ampujan luoti kohtasi kalliin uhrin. Saitte astua yli ajan rajan, mihin eivät tämän maailman melskeet ulotu. Teidät otettiin pois yhtäläisellä kivuttomalla kuolemalla. Kaunis hymy kasvoillanne todisti siitä rauhasta, jota maailma ei voi antaa. Yhdessä läksitte syksyisenä iltana, yhdessä palasitte valkoisissa arkuissa kevään auringon luodessa säteitään teille avattuun hautaan. Siinä seisoessani tuskaisin äidinsydämin, rakkaat poikani, elin uudelleen ajanjakson kehdosta hautaan asti.

Paikkanne on nyt tyhjä kodissamme. Sinä, Erkki, ja sinä, Eino, olette nyt menneet sinne, missä ei ole sotaa, ei kärsimyksiä, ei kyyneleitä. Enkelit tulivat ja noutivat väsyneet soturit ikuiseen lepoon. Te olette nyt veisaamassa uutta virttä. Minä toivon, että mekin kerran saamme yhtyä samaan virteen kuten täälläkin usein yhdessä veisasimme. Suokoon kotipitäjänne, Taipalsaaren, sankarihauta teille rauhaisan leposijan! Lohdutus minulle ja kotiväelle on, että me emme eronneet iäksi, vaan hetkeksi. Kerran saamme olla yhdessä eikä tarvitse eron kyyneleitä vuodattaa. Te, rakkaat poikani, olette meitä siellä vastaanottamassa ja odottamassa. Jälleennäkemisen varmassa toivossa.

Äiti”

Kun tänään sunnuntaina vietetään kaatuneiden muistopäivää, löytämäni kirjoitus kuvaa niitä surullisia tuntemuksia ja muistoja, joita varmaankin kaikilla äideillä on ollut isänmaata puolustaneista pojistaan.

Aku Kallio

Vantaa

Lukijan mielipiteet ovat HS:n lukijoiden kirjoittamia puheenvuoroja, joita HS:n toimitus valikoi ja toimittaa. Voit jättää mielipidekirjoituksen tai tutustua kirjoitusten periaatteisiin osoitteessa www.hs.fi/kirjoitamielipidekirjoitus/.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Luetuimmat - Mielipide