Suomen Nato-jäsenyys ei muuta historiaa eikä maan­tiedettä, kirjoittaa Erkki Tuomi­oja

Suomen turvallisuuspolitiikassa on kaksi jalkaa: varautuminen ja vaikuttaminen. Liittymisneuvotteluissa ei tule ottaa esiin asioita, jotka ovat ja joiden haluamme pysyvän kansallisessa harkinnassamme.

11.5. 2:00 | Päivitetty 11.5. 6:30

Vladimir Putinin Venäjä on rikkonut periaatteita, joiden varaan luottamukseen, sopimusten ja kansainvälisen oikeuden kunnioittamiseen perustuvaa yhteistyövaraista turvallisuusjärjestelmää on rakennettu. Siksi Suomen päättäjien ja kansalaisten selvä enemmistö haluaa hakeutua Naton artiklan 5 turvatakuiden piiriin. Näin asia koetaan Suomessa, vaikka maamme ei putinistisessakaan katsannossa kuulu siihen russkij miriin, venäläiseen maailmaan, jossa Ukrainalle ja Valko-Venäjälle ei tunnusteta Venäjästä riippumatonta olemassaolon oikeutusta. Selvää silti on, ettemme halua kuulua muunlaiseenkaan Venäjän etupiiriin.

Suomi on EU:n jäsen ja Naton kumppanimaa, joka pitää huolen omasta puolustusvalmiudestaan ja harjoittaa laajaa kansainvälistä puolustusyhteistyötä, tiiviimmin Ruotsin kanssa. Voi perustellusti katsoa, että näiden vahvistaminen olisi ollut riittävä tapa varmistaa Suomen turvallisuus ilman sotilasliiton tuomia turvatakuita ja myös ilman mahdollisia ongelmia.

Mitään muuta vaihtoehtoa ei enää haluttu selvittää, ja eduskunnalle annetun ajankohtaisselonteon tarkoitus oli kerätä ja varmistaa mahdollisimman laaja kannatus Suomen Natoon liittymiselle. Tässä on onnistuttu niin hyvin, että minäkin totean tuen antamisen valitulle ratkaisulle ainoaksi enää tarjolla olevaksi vaihtoehdoksi, jolle on nyt hyvä myös saada mahdollisimman laaja tuki.

Kun tähän on päädytty, on tärkeätä, että Ruotsi valitsee samoin. Kun Suomen hakeutuminen Natoon varmistui, olen osaltani koettanut tähän vaikuttaa. Suomelle Nato-jäsenyys ilman Ruotsia näyttäisi asettautumisena reunavaltioiden viiteryhmään. Suomen ja Ruotsin Nato-jäsenyys luo hyvät edellytykset pohjoismaisen yhteistyön vahvistamiselle myös Natolle ja balteillekin lisäarvoa tuottavalla tavalla.

Suomen turvallisuuspolitiikassa on kaksi jalkaa: varautuminen ja vaikuttaminen. Jännittyneessä kansainvälisessä tilanteessa, jossa jopa maailmansodan uhka leijuu ilmassa, on ollut pakko varautua myös pahimpaan. Samalla on entistäkin tärkeämpää vaikuttaa siihen, ettei pahin pääsisi toteutumaan. Tämä on pidettävä mielessä, kun nyt pohdimme, minkälaisessa asennossa olemme Natoon menossa.

Liittokunnassa meillä on samat oikeudet ja velvollisuudet kuin muilla jäsenmailla, emmekä ole hakemassa erivapauksia. Natolla ei ole ylikansallista päätäntävaltaa. Siten liittymisneuvotteluissa ei tule ottaa esiin asioita, jotka ovat ja joiden haluamme pysyvän kansallisessa harkinnassamme. Tällaisia ovat esimerkiksi kysymykset siitä, millaiseen ja kuinka laajaan harjoitustoimintaan osallistumme, sijoitetaanko Suomeen pysyvästi vieraita joukkoja tai tukikohtia ja voidaanko Suomen alueelle tuoda ydinaseita.

Harjoitustoiminnassa olemme jo nyt laajasti mukana. Sen suhteen poistuu rajoitus, ettemme ole osallisia artikla 5:n toimeenpanoa koskevassa harjoittelussa. Jatkossakin on syytä pidättäytyä harjoitustoiminnasta, jota voidaan pitää hyökkäyksellisenä tai provokatorisena. Tätä arvioimme kuitenkin vain kumppanimaiden emmekä esimerkiksi Venäjän kanssa.

Ydinaseen luoma pelote ja ydinaseiden sijoittelu on erotettava toisistaan. Myös Suomella on Natossa ydinasepelote suojanaan osana niin sanottua kauhun tasapainoa. Tämä ei ole ihanteellinen tai vakaa olotila. Se sisältää aina mahdollisuuden sekä ydinaseen ensikäyttöön että vahingossa laukaisuun. Monet kylmän sodan aikaiset ”läheltä piti” -tilanteet kertovat tästä.

Ydinasepelotetta tarvitaan niin kauan kun ydinasevaltoja on olemassa. Suomi voi Naton jäsenenäkin toimia ydinasevaltioiden laiminlyömien ydinaserajoitteiden ja ydinaseriisunnan edistämiseksi. Suomen ei tule sulkea pois mahdollisuutta liittyä YK:n ydinaseiden täyskieltosopimukseen.

Suomen lainsäädäntö estää jo nykyisellään ydinaseiden sijoittelun Suomeen. Globaalin ydinpelotteen ylläpitäminen ei edellytä ydinaseiden sijoittamista useampiin maihin. Taktiset ydinaseet Suomessa eivät missään oloissa parantaisi turvallisuuttamme, vaan olisivat sille uhka.

Jatkossa on katsottava, mitä Norjan mallin soveltaminen voisi tarkoittaa, mutta se ei ole Suomelta nyt päätöksiä edellyttävä neuvotteluasia.

Historia ja maantiede eivät muutu Natossa. Vaikka paluu vanhaan normaaliin ei nyt ole mahdollista, historia ei alkanut eikä päättynyt Venäjän hyökättyä Ukrainaan helmikuun 24. päivänä. Naapurin kanssa on rajan yli toimittava niin pragmaattisesti kuin olosuhteet sallivat, tinkimättä Venäjän toimien ja sisäisen autoritaarisuuden tuomitsemisesta. Sota ja Putinin valtakausi päättyvät vielä, vaikka molempia joudumme odottamaan tuskaisen pitkään eikä kumpikaan vielä normalisoi tilannetta.

Aikaan, jolloin Venäjä joutuu tunnustamaan tappionsa, on varauduttava. Emmekä saa unohtaa niitä rohkeita venäläisiä, jotka 15 vuoden vankeutta tai pahempaakin uhmaten tuomitsevat maansa rikollisen sotapolitiikan.

Erkki Tuomioja

Kirjoittaja on kansanedustaja (sd).

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Luetuimmat - Mielipide