Tällä viikolla puihin puhkesivat lehdet eikä se ole pelkästään iloinen asia

Kevät tulee – ja menee. Samoin käy kesälle, ja sitten onkin taas joulu. Kirjailija Sinikka Nopola ymmärsi, miksi kevät tekee ihmisen surumieliseksi.

14.5. 2:00 | Päivitetty 14.5. 7:06

Helsingissä se tapahtui tällä viikolla, vääjäämättömästi. Puiden paljaat oksat katosivat, peittyivät vihreään. Lehdet puhkesivat.

Sitä on melkein vaikea kestää. Niin kaunista, niin katoavaista.

Olen yrittänyt löytää täsmällistä kuvailua sille hennonvihreälle, joka puihin ensin ilmestyy. Se on kuin halo, tai aavistus. Vähän epätarkasti latvuksen päälle kohdistettu lasilevy, jossa on vain hiukkanen vihreää. Hienoimmalle akvarellipaperille taiten vesiohenteisella värillä sivelty.

Haen sanoja, koska vihreän aavistus ei ole pysyvä. Voi katsoa niin paljon kuin ehtii, ahnehtia, mutta hetki hetkeltä väri tummuu, muuttuu läpikuultavasta täydeksi.

Kuvia otetaan, vuosi vuoden jälkeen samat kuvat. Eikä kauneus edes siirry, ei kokonaan.

Tiedän etten ole yksin – meitä kevään pakahduttamia on paljon.

Enkä vielä maininnut kirsikankukkia. Magnoliapuita.

Kylmä kevät on armollisempi. Viileällä asiat tapahtuvat hissukseen, eivät purskahda yhtenä iltapäivänä.

Sillä mitä nopeammin kevät tulee, sitä nopeammin se myös on ohi. Tulee kesä. Pohjoisen pallonpuoliskon lyhyt kiihkeä kesä.

Tänä vuonna olen sanonut jo monta kertaa ”kohta se on joulu taas”.

Huono tapa, mutta minkäs teet. Tämä ei ole ensimmäinen kevät, kun tapailen näitä samoja ajatuspolkuja.

Ei pidä luulla, ettei hämäläinen nauti.

Tarkimman ymmärryksen vaikeasta kevätsuhteesta olen löytänyt kirjailija Sinikka Nopolalta, armoitetulta humoristilta.

Kirjoitus Se on myähästä ny julkaistiin ensin Kuukausiliitteessä ja sitten vuonna 2003 kirjassa Ei tehrä tästä ny numeroo. Tekstissä hämäläinen kohtaa kesän.

Vaatetus (kaupunkivaatteet) Ei Suamessa kannata suvee varten erikseen mitään rikoita hankkia. Se on hyvin pian syksy.”

Matot (toukokuu) Se on ny viimenen hetki, jos meinaat saara mattos kuivaks.”

Matot (kesäkuu) Kyä se on myähästä ny.”

Keltainen lehti (heinäkuu) Lehret putoo. Se on syksyn makua ilmassa.”

Ei pidä luulla, ettei hämäläinen nauti. Mutta oikeassahan hän on. Aika kiitää pois.

Sinikka Nopola kuoli viime vuoden tammikuussa vaikeaan sairauteen. Häntä on ikävä. Olisimme vielä tarvinneet hänen tekstejään, hänen tarkkaa katsettaan, huumoriaan.

Yritän hymyillä vähän, kun luen hämäläisen kesän kohdan Kuolema.

”Kyä se ois paree kualla keväällä ettei tarttis sitten haikeena kattella kesää.”

Kirjoittaja on HS:n kulttuuritoimittaja.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Luetuimmat - Mielipide