Hoitajat pelaavat taitavasti aikaa

13.5. 2:00

Savon Sanomat toteaa kunta-alan palkkakiistan ratkaisun venyvän hamaan tulevaisuuteen, kun hoitajajärjestöt Tehy ja Super hylkäsivät sovittelulautakunnan esityksen.

”On mahdollista ja toivottavaakin, että muut osapuolet etenevät esityksen pohjalta, mutta hoitoalan työriidassa palataan jälleen lähtöruutuun.”

”Ehdotetussa palkkaohjelmassa oli aitoa kompromissin henkeä. – – Ratkaisulla haluttiin kohentaa työntekijöiden ostovoimaa ja nostaa etenkin pienituloisten palkkoja. Samalla oli otettava huomioon palkkainflaation riski ja hyvinvointipalveluiden rahoituksen kestävyys. Sanalla sanoen pyrittiin kohtuuteen.”

”Hoitajien vaatimukset ovat perustaltaan oikeutettuja. Kysymys kuuluukin, paljonko on tarpeeksi.”

Etelä-Suomen Sanomien mukaan sovintoehdotuksen kokema tyrmäys jumitti entisestään neuvottelujen pattitilannetta.

”Hoitajat tyytyvät näillä näkymin seuraamaan kunta-alan neuvotteluja sivusta, kunnes muut saavat tulosta aikaan. Aikaisintaan vasta sen jälkeen hoitajat aikovat siirtyä työtaistelunsa seuraavaan vaiheeseen, laajoihin joukkoirtisanoutumisiin.”

”Myöhäisimmillään irtisanoutumiset ajoitettaisiin vasta vuodenvaihteen tienoille, jolloin sote-palvelut siirretään kunnilta valtion kustannettaviksi. Uhan venyttäminen niin pitkälle on hoitajilta taitavaa neuvottelutaktiikkaa.”

”Vuoden vaihtuessa vaaleihin on aikaa enää kolmisen kuukautta. Niin lähellä vaaleja hallituksen olisi entistä vaikeampaa torjua hoitajien muita aloja selvästi korkeammat palkankorotusvaatimukset, vaikka ne tässä kohtaa vertautuvat vielä kuun tavoittelemiseen taivaalta.”

Hämeen Sanomat moittii hoitajaliittojen reaktiota sovitteluesitykseen.

”Tyrmäysvastauksessa ei ajateltu kokonaisuutta tai sitä, että kunnalliselle alalle olisi jo korkea aika saada työrauha, jotta kansalaisille elintärkeät palvelut saataisiin turvattua.”

”Hoitajajärjestöt ovatkin viemässä – vaikka väkisin – ongelman valtion eli maan hallituksen ratkaistavaksi, mahdollisesti jopa ensi kevään eduskuntavaalien vaaliteemaksi.”

Kauppalehti ennustaa myrskyisää työmarkkinasyksyä.

”Tämä kevät on osoittanut, että koko työmarkkinajärjestelmä kaipaa perusteellista remonttia. Suomen kaltainen viennistä riippuvainen avotalous voi säilyttää kilpailukykynsä vain, jos vientialat määrittävät palkanmaksuvaran, eivätkä muut alat ylitä sitä. Sovittelumekanismiakin on syytä kehittää yhteisen tilannekuvan luomiseksi ja työkiistojen ennaltaehkäisemiseksi.”

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Luetuimmat - Mielipide