Moni psykoterapeutti haluaa pois julkiselta sektorilta

Psykoterapeuttien työolot on turvattava.

22.5. 2:00

Psykoterapiakoulutuksen maksuttomuutta käsittelevässä sivistysvaliokunnan mietinnössä tuodaan esiin ongelmana se, että julkisella sektorilla työskentelee vain vähän psykoterapeutteja. Sivistysvaliokunnan jäsen Veronika Honkasalo (vas) on toisaalla esittänyt, että psykoterapeutteja tulisi saada julkiselle puolelle nykyistä enemmän töihin esimerkiksi opintoihin kuuluvan terveyskeskusjakson avulla.

Poliitikkojen tavoitteena vaikuttaa olevan, että yhä useampi psykoterapeutti työskentelisi julkisessa terveydenhuollossa. Mutkikkaan tilanteesta tekee se, että suuri osa psykoterapiakoulutukseen hakeutuvista – minä mukaan lukien – tekee nyt niin nimenomaan päästäkseen pois julkisen terveydenhuollon työpaikastaan.

Psykoterapeuttisen työn tekeminen eettisesti kestävällä sekä omaa työkykyä ja jaksamista suojelevalla tavalla tuntuu julkisessa terveydenhuollossa olevan tätä nykyä mahdotonta. Julkisten organisaatioiden jatkuvat työn laatua heikentävät muutokset, niukkenevat resurssit, kyynistynyt työilmapiiri, täysi luottamuksen puute työntekijöihin ja nöyryyttävä saneluun perustuva johtamistapa tekevät niistä todella kurjia paikkoja olla töissä.

Edellisestä työpaikastani Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirissä tapahtui psykoterapeuttien joukkopako, kun johto vei ylhäältä alas sanellen läpi suuren joukon työtä hankaloittavia muutoksia. Psykoterapian kaltaista monipuolisesti vaativaa ja raskasta asiantuntijatyötä ei voi tehdä, jos on itse jatkuvasti loppu. Oma stressi heikentää kykyä mallintaa toisen mieltä ja ylläpitää toivoa. Tämä näyttäytyy julkisissa organisaatioissa toiseuttavana puhetapana potilaista ja heidän läheisistään, kyynistymisenä ja vaikeutena huomioida potilaiden yksilöllisyyttä.

Ratkaisu mielenterveyspalveluiden epätasaiseen saatavuuteen ei saa olla psykoterapeuttien pakottaminen takaisin sinne, mistä he ovat omaa autonomiaansa ja työkykyään varjellakseen paenneet. Sen sijaan julkisten palveluiden työolojen parantaminen ja johtamistapojen päivittäminen 2020-luvulle voisi tehdä niistä houkuttelevampia työpaikkoja myös psykoterapeutiksi kouluttautuneille.

Psykoterapeuttikoulutettava

Julkaisemme kirjoituksen

poikkeuksellisesti nimimerkillä.

Lukijan mielipiteet ovat HS:n lukijoiden kirjoittamia puheenvuoroja, joita HS:n toimitus valikoi ja toimittaa. Voit jättää mielipidekirjoituksen tai tutustua kirjoitusten periaatteisiin osoitteessa www.hs.fi/kirjoitamielipidekirjoitus/.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Luetuimmat - Mielipide