Itämeri-tietoa kaikille kiinnostuneille

Suomenlahti oli jo 1500-luvun lopulla ja on edelleen geopoliittisesti tärkeä merialue.

14.6. 2:00

Marika Räf ehdotti (HS Mielipide 19.5.) Itämeri-lukion perustamista pääkaupunkiseudulle. Yksittäisen oppilaitoksen sijaan mielestäni olisi tärkeää tarjota kaikille kiinnostuneille laadukasta ja helposti saavutettavaa tietoa merellisestä kulttuuriperinnöstämme ja sen avulla auttaa ymmärtämään tulevaisuuden mahdollisuuksia ja haasteita.

Jo 1500-luvun lopulla Helsingin editse kulki yksi maailman tärkeimmistä kauppaväylistä. Suomenlahti oli silloin ja on edelleen geopoliittisesti tärkeä merialue.

Uudenmaan kaupungit, rautaruukit, telakat, linnat ja merilinnoitukset olivat aikansa kansainvälisiä yritys- ja innovaatiokeskuksia. Ne perustettiin logistisesti parhaille paikoille, kiertotalous oli niissä arkipäivää, tuulivoiman käyttö tuttua ja ruokavaliokin ihanteellinen: lähiruokana pääosin kalaa ja kasviksia.

Luontopolkujen ja kalastajatupien lisäksi saaristossamme on paljon muutakin nähtävää ja kerrottavaa. Historian tutkimuksella ja meriarkeologialla on tähän asiaan paljon annettavaa.

Helsingin kaupunki julkaisi vastikään Historia Helsinki -sivuston (historia.hel.fi), joka sisältää tuottamaani merihistoriallista sisältöä. Valmistelen lisäksi merikulttuurista e-oppimateriaalikokonaisuutta yleiseen käyttöön. Nykytekniikkaa hyödyntäen on helppoa jakaa materiaalia ja innostaa kaikkia tutustumaan ainutlaatuiseen merelliseen kulttuuriympäristöömme.

Mikko Huhtamies

dosentti, tietokirjailija, historian ja yhteiskuntaopin opettaja, Helsinki

Lukijan mielipiteet ovat HS:n lukijoiden kirjoittamia puheenvuoroja, jotka HS:n toimitus on valinnut ja toimittanut. Voit jättää mielipidekirjoituksen tai tutustua kirjoitusten periaatteisiin osoitteessa www.hs.fi/kirjoitamielipidekirjoitus/.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Luetuimmat - Mielipide