Valheen pakko syö Venäjää sisältäpäin

Valheesta on tullut Vladimir Putinin hallinnon ominaispiirre. Nyt on ehditty jo valehdella niin pitkään, että kierteestä on ehkä mahdotonkin päästä irti.

29.5. 2:00 | Päivitetty 29.5. 7:36

Rockmuusikko Juri Ševtšukin vuoro tuli toukokuussa. Venäläinen rockikoni, suositun DDT-yhtyeen keulahahmo joutui viranomaisten hampaisiin arvosteltuaan konsertissaan Ukrainan sotaa. Ševtšuk totesi ufalaisyleisön edessä muun muassa, että ”isänmaa ei ole presidentin perse, jota pitää suudella ja kuolata koko ajan”.

Nyt häntä odottaa syyte armeijan häpäisemisestä.

Arvostetun rocktähden avoimen sodanvastainen puhe kertoo siitä, että Venäjän hallinto on onnistunut pelolla johtamisessa vain osittain. Maassa on kaikesta sorrosta huolimatta kansalaisyhteiskunnan aihioita, ja Ševtšukin kaltaisilla arvojohtajilla on merkityksensä siinä, kuinka tyytymättömyys pääsee esiin kulissien takaa.

Helmikuussa käynnistetyn hyökkäyssodan jälkeen Venäjällä on otettu käyttöön tiukka medialaki, jonka mukaan armeijan häpäisemisestä ja valeuutisten levittämisestä voi saada jopa 15 vuotta vankeutta.

Kremlin uuskielellä valeuutinen tarkoittaa hallinnon julistamasta virallisesta versiosta poikkeavaa tietoa. Sananvapautta kahlitsemalla valtio pyrkii ennen muuta vaientamaan presidentti Vladimir Putiniin ja tämän sotatoimiin kohdistuvan kritiikin. Tähän on ollut erityisiä paineita heikon sotamenestyksen ja kymmeniintuhansiin nousevien miestappioiden peittelemiseksi.

Venäjän hallinto on onnistunut pelolla johtamisessa vain osittain.

Valheesta on tullut Putinin hallinnon ominaispiirre. Nyt on ehditty jo valehdella niin pitkään, että kierteestä on ehkä mahdotonkin päästä irti. Korruptoituneelle ja kyyniselle valtakoneistolle valheesta on tullut turvaverkko, jonka sijaan ei uskalleta kohdata totuutta. Sillä ei ole lopulta väliä, meneekö pajunköysi enää täydestä millekään yleisölle.

Moni asiantuntija uskoo, että maan tavaksi tullut paksu palturi estää jo presidenttiä itseäänkin muodostamasta todenmukaista tilannekuvaa.

Maaliskuun alun jälkeen Venäjällä on sensuuriviranomaisen, Roskomnadzorin, toimesta kielletty yli 1 500 verkkosivustoa. Näistä uutissivustoja on liki 1 200. Joukossa on sekä tunnettuja kansainvälisiä viestimiä että riippumattomia venäläisiä uutispalveluja. Valtion määräysvallassa olevien tv-kanavien kuuliaisen propagandan rinnalle ei haluta kriittisiä, journalistisin periaattein toimivia säröääniä.

Muun muassa uutissivustot Meduza ja Novaja Gazeta, tv-kanava Dozhd sekä Eho Moskvy -radioasema ovat joutuneet siirtämään toimintansa pois Venäjältä tai jopa lopettamaan työnsä kokonaan.

Kuluvalla viikolla myös Helsingin Sanomat päätyi Venäjällä estettyjen verkkosivustojen joukkoon. Kiellon perusteena olivat HS.fi:ssä julkaistut venäjänkieliset uutiset, jotka käsittelevät laajasti Ukrainassa käytävän sodan vaikutuksia.

Estopäätöksestä huolimatta Helsingin Sanomat jatkaa uutisten julkaisua venäjäksi. Venäjällä viime kuukausina laajaan suosioon noussut vpn-yhteys mahdollistaa HS.fi-verkkopalvelunkin käytön ohi maakohtaisten sulkujen.

Venäjänkielisten uutisten ohella Helsingin Sanomat jatkaa yhteistyötä Latvian Riikaan siirtyneen Meduzan kanssa. Meduzan juttuja voi lukea HS.fi:stä viikoittain suomeksi käännettyinä.

Viime aikoina Meduza on osoittanut kyvykkyyttään muun muassa julkaisemalla Kremlin sisäpiirilähteisiin nojaavan uutisen kasvavasta tyytymättömyydestä Putiniin.

Venäjän riippumaton media tekee evakko-oloissaan kenties tärkeämpää työtä kuin koskaan. Valtion propagandakoneiston katveessa maahan ehti syntyä joukko laadukasta ja tinkimätöntä tutkivaa journalismia tekeviä toimituksia. Näiden toimintamahdollisuuksien turvaaminen yli vaikeiden aikojen on tärkeä elämänlanka, jota ilman demokratia ei pääse koskaan vakiintumaan Venäjällä.

Venäläisillä on oikeus tietää, kuinka asiat oikeasti ovat. Siksi myös HS:n uutiset venäjäksi ovat lenkki ketjussa, joka on ryhmittynyt puolustamaan sananvapautta yli rajojen. Vain avoin yhteiskunta kykenee siihen itsereflektioon, jota Venäjä kipeästi nyt kaipaisi.

Valhe on syöpä, joka syö yhteiskuntaa sisältäpäin. Siksi tarvitaan Juri Ševtšukia, siksi tarvitaan riippumatonta mediaa.

Kirjoittaja on HS:n päätoimittaja.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Luetuimmat - Mielipide